Wolves värväämässä pelaajan Salzburgista – siirtosumma suurempi kuin Erling Braut Hålandilla
Kuva: Getty Images
Saksalaislehti Hamburger Morgenpost kertoo, että Valioliigan Wolverhampton on lähellä tehdä pelaajahankinnan Itävallan liigaa dominoivasta Red Bull Salzburgista. Wolvesin kiikarissa on 23-vuotias eteläkorealainen Hee-Chan Hwang.
Mestarien liigan lohkovaiheessakin nähty RB Salzburg on myynyt joulukuun aikana jo japanilaisen Takumi Minaminon Liverpooliin ja norjalaisen teinisensaation Erling Braut Hålandin Borussia Dortmundiin. Salzburg on siis menettämässä koko hyökkäyksen huippulupaavan kolmikkonsa.
Kiinnostavaa on, että Hwang on näillä näkymin tästä kolmikosta se, kenestä maksetaan suurin siirtosumma. Morgenpostin mukaan Wolves saattaa maksaa Hwangista jopa 27 miljoonaa euroa. Borussia Dortmund lunasti Hålandin tiettävästi 22 miljoonan euron korvauksella, ja Liverpool maksoi Minaminosta 8,5 miljoonaa euroa. Näin Hwangin siirtosumma on muodostumassa yli kolminkertaiseksi Minaminoon nähden.
[readmore from=Wolverhampton]
Hwang pelasi vielä viime kaudella lainapestillä Hamburger SV:ssä Kakkosbundesliigaa, eikä tehnyt Hampurissa kummoistakaan vaikutusta. Osansa oli myös usein kiusanneilla loukkaantumisilla. Salzburgissa korealaisesta on tullut kuitenkin ehdoton profiilipelaaja.
HSV:ssä Hwang teki viime kaudella 20 sarjaottelussa kaksi maalia. Salzburgissa osumia syntyi jo yksin Mestarien liigan lohkovaiheessa enemmän, kolme – ja päälle viisi maalisyöttöä. Lisäksi Hwang on tehoillut 14 Itävallan pääsarjaottelussa kuusi maalia ja seitsemän maalisyöttöä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toimittaja: Chelsea haluaa tehdä jatkosopimuksen kohun keskellä olevan luottopelaajansa kanssa
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Jack Wilshere: Max Dowmanin pitäisi päästä Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn
- FA Cupin välieräparit selvillä
- FA Cupissa uskomatonta vuoristorataa: Karmea sulaminen lisäajalla ja voitto rankkareilla
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn