Sky: Tottenhamilla kaksi vaihtoehtoa uudeksi laitapuolustajaksi – yksi Valioliigasta, toinen Saksasta

Uutta oikeaa laitapuolustajaa etsivä Tottenham on yhä kiinnostunut Norwichin Max Aaronsista ja RB Leipzigin Nordi Mukielesta, kertoo Sky Sports.
Sekä englantilainen Aarons, 19, että ranskalainen Mukiele, 22, operoivat pääosin puolustuksen oikealla laidalla, mutta Mukiele pystyy pelaamaan myös topparina.
Tottenham oli kiinnostunut Aaronsista jo, kun se myi Kieran Trippierin Atlético Madridiin viime kesänä, ja Mukielea Spurs on seurannut vielä pidempään.
Kahta vaille kaikissa Norwichin tämän kauden sarjapeleissä pelannut Aarons on herättänyt Sky Sportsin mukaan kiinnostusta myös Evertonissa, West Hamissa ja Arsenalissa. Hänen potentiaalisen siirtosummansa arvioidaan liikkuvan 30 miljoonan punnan paikkeilla.

Mukiele on pelannut kuluvalla sesongilla Saksan Bundesliigassa 12 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä kaksi maalia ja syöttänyt yhtä monta. Leipzigin ei uskota luopuvan parhaista pelaajistaan helpolla, sillä joukkue taistelee mestaruudesta.
Aaronsin ja Norwichin välinen sopimus päättyy kesällä 2024, Mukielen ja Leipzigin vuotta aikaisemmin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Kepa on ollut monta kertaa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Nyt hän tuo Midaksen kosketuksensa Arsenaliin
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Sky: Manchester United kauppaa hylkiöhyökkääjiään Italiaan
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän