Manchester Unitedin ja Wolvesin kalenterit saivat FA Cupista lisätäytettä – Unitedin sihti kateissa
Kuva: Getty Images
FA Cupissa pelattiin lauantaina kaikkiaan 20 ottelua. Näistä kenties odotetuin kohtaaminen – kahden laadukkaan valioliigajoukkueen mittelö – pelattiin viimeisessä viiden otteun ryppäässä, kun toisistaan ottivat mittaa Wolves ja Manchester United.
Tasaisella avausjaksolla nähtiin vain yksi laukaus kohti maalia. Kotijoukkueella oli ensivartin päätteeksi kulmapotku, jonka Matt Doherty jatkoi hyvin ehtien jo miltei tuulettaakin onnistumistaan. Manchester Unitedin cup-vahti Sergio Romero oli kuitenkin hereillä, ja venyi erinomaisen hienoon pelastukseen.
Toisellakin jaksolla kotijoukkue Wolves oli hieman niskan päällä. 70. minuutilla alkoi kuitenkin tapahtua, kun Manchester United vaihtoi Marcus Rashfordin kentälle. Rashford oli tehdä ottelun avausmaalin heti kentälle tultuaan, mutta puolustajan jalan kautta ammuttu laukaus kilpistiyi ylärimaan.
76. minuutilla Wolvesin meksikolaiskärki, niin ikään vaihdossa aloittanut Raúl Jiménez tarjoili viihdykettä yleisölle, vaikkei maali kovin lähellä ollutkaan. Jiménez nimittäin yritti maalintekoa kylmäverisesti ”rabonalla” alle viidestä metristä ja pienestä kulmasta.
Vain hetkeä myöhemmin Wolves saikin pallon ensi kertaa maaliin. Doherty puski, mutta tuomari näki aivan oikein Dohertyn puskun muuttaneen suuntaa miehen omasta käsivarresta.
Jiméneziltä ei totisesti itseluottamusta uupunut, sillä seuraavaksi meksikolainen täräytti pallon vielä pienemmästä kulmasta kohti aivan etuyläristikkoa. Nyt pallo kimmahti takaisin kentälle tolpasta.
Manchester United ei saanut koko pelissä aikaiseksi ainuttakaan laukausta kohti maalia, mutta eipä saanut Wolveskaan hyväksyttyjä maaleja. United laukoi kyllä 15 kertaa, mutta kudeista 11 suuntautui maalin yli tai ohi. Loput neljä tyssäsivät pelaajiin ennen Wolvesin maalia. Niin päädyttiin 0-0 -tasalukemiin, ja parin viikon päästä Old Traffordilla pelattavaan uusintaotteluun. Kumpikaan ottelun osapuolista tuskin erityisemmin lisäottelua peliruuhkan keskelle kaipasi.
Manchesterissa Valioliigan puolustava mestari City teki Kakkosliigan Port Valesta hakkelusta. Loppunumeroiksi kirjattiin 4-1. Cityn maalit merkittiin neljälle eri pelaajalle. Heistä 17-vuotias Taylor Harwood-Bellis antoi mukavan viitteen valoisasta tulevaisuudesta. Port Valen 1-1 -tasoituksen tehnyt Tom Pope puolestaan viihtyy FA Cupissa erityisen hyvin, sillä Pope on tehnyt seitsemän maalia viimeisissä seitsemässä FA Cupin ottelussaan.
1 - At 17 years & 339 days old, Taylor Harwood-Bellis is the youngest Englishman to score for Manchester City in any competition since Micah Richards did so against Aston Villa in the FA Cup back in February 2006 (17y & 240d). Talent. #FACup
7/7 - Tom Pope's equaliser for Port Vale against Manchester City was his seventh goal in his last seven FA Cup appearances. Soft. #FACup
31 - In his 31st appearance for Bournemouth in all competitions, Dominic Solanke has scored his first goal with what was his 37th shot for the Cherries. Relief. #FACup
FA Cupin 3. kierroksen kaikki lauantain tulokset:
Birmingham-Blackburn 2-1 Bristol City-Shrewsbury 1-1 Burnley-Peterbourough 4-2 Millwall-Newport 3-0 Rochdale-Newcastle 1-1 Rotherham-Hull 2-3 Brentford-Stoke 1-0 Brighton-Sheffield Wednesday 0-1 Cardiff-Carlisle 2-2 Fulham-Aston Villa 2-1 Oxford-Hartlepool 4-1 Preston-Norwich 2-4 Reading-Blackpool 2-2 Southampton-Huddersfield 2-0 Watford-Tranmere 3-3 Bournemouth-Luton 4-0 Fleetwood-Portsmouth 1-2 Leicester-Wigan 2-0 Manchester City-Port Vale 4-1 Wolves-Manchester United 0-0 Lauantain aiemmista FA Cupin otteluista voi lukea jutut täältä ja täältä. Sunnuntaina cupissa pelataan 11 ottelua ja maanantaina yksi. Myös neljännen kierroksen arvonta on edessä maanantai-iltana.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii


