FA Cupissa pelattiin lauantaina kaikkiaan 20 ottelua. Näistä kenties odotetuin kohtaaminen – kahden laadukkaan valioliigajoukkueen mittelö – pelattiin viimeisessä viiden otteun ryppäässä, kun toisistaan ottivat mittaa Wolves ja Manchester United.

Tasaisella avausjaksolla nähtiin vain yksi laukaus kohti maalia. Kotijoukkueella oli ensivartin päätteeksi kulmapotku, jonka Matt Doherty jatkoi hyvin ehtien jo miltei tuulettaakin onnistumistaan. Manchester Unitedin cup-vahti Sergio Romero oli kuitenkin hereillä, ja venyi erinomaisen hienoon pelastukseen.

Toisellakin jaksolla kotijoukkue Wolves oli hieman niskan päällä. 70. minuutilla alkoi kuitenkin tapahtua, kun Manchester United vaihtoi Marcus Rashfordin kentälle. Rashford oli tehdä ottelun avausmaalin heti kentälle tultuaan, mutta puolustajan jalan kautta ammuttu laukaus kilpistiyi ylärimaan.

76. minuutilla Wolvesin meksikolaiskärki, niin ikään vaihdossa aloittanut Raúl Jiménez tarjoili viihdykettä yleisölle, vaikkei maali kovin lähellä ollutkaan. Jiménez nimittäin yritti maalintekoa kylmäverisesti ”rabonalla” alle viidestä metristä ja pienestä kulmasta.

Vain hetkeä myöhemmin Wolves saikin pallon ensi kertaa maaliin. Doherty puski, mutta tuomari näki aivan oikein Dohertyn puskun muuttaneen suuntaa miehen omasta käsivarresta.

Jiméneziltä ei totisesti itseluottamusta uupunut, sillä seuraavaksi meksikolainen täräytti pallon vielä pienemmästä kulmasta kohti aivan etuyläristikkoa. Nyt pallo kimmahti takaisin kentälle tolpasta.

Manchester United ei saanut koko pelissä aikaiseksi ainuttakaan laukausta kohti maalia, mutta eipä saanut Wolveskaan hyväksyttyjä maaleja. United laukoi kyllä 15 kertaa, mutta kudeista 11 suuntautui maalin yli tai ohi. Loput neljä tyssäsivät pelaajiin ennen Wolvesin maalia. Niin päädyttiin 0-0 -tasalukemiin, ja parin viikon päästä Old Traffordilla pelattavaan uusintaotteluun. Kumpikaan ottelun osapuolista tuskin erityisemmin lisäottelua peliruuhkan keskelle kaipasi.

Manchesterissa Valioliigan puolustava mestari City teki Kakkosliigan Port Valesta hakkelusta. Loppunumeroiksi kirjattiin 4-1. Cityn maalit merkittiin neljälle eri pelaajalle. Heistä 17-vuotias Taylor Harwood-Bellis antoi mukavan viitteen valoisasta tulevaisuudesta. Port Valen 1-1 -tasoituksen tehnyt Tom Pope puolestaan viihtyy FA Cupissa erityisen hyvin, sillä Pope on tehnyt seitsemän maalia viimeisissä seitsemässä FA Cupin ottelussaan.

OptaJoe

@OptaJoe
1 - At 17 years & 339 days old, Taylor Harwood-Bellis is the youngest Englishman to score for Manchester City in any competition since Micah Richards did so against Aston Villa in the FA Cup back in February 2006 (17y & 240d). Talent. #FACup

OptaJoe

@OptaJoe
7/7 - Tom Pope's equaliser for Port Vale against Manchester City was his seventh goal in his last seven FA Cup appearances. Soft. #FACup

Bournemouthin Dominic Solanke onnistui vihdoin ja viimein 31. ottelussaan tekemään ensimmäisen maalinsa joukkueelle. Chelsea-kasvatti Solanke siirtyi Bournemouthiin viime tammikuussa Liverpoolista.

OptaJoe

@OptaJoe
31 - In his 31st appearance for Bournemouth in all competitions, Dominic Solanke has scored his first goal with what was his 37th shot for the Cherries. Relief. #FACup

Toisaalla Leicesterin Wes Morgan loukkasi nivustaan ja joutui jättämään kentän jo ensimmäisellä puoliajalla.

FA Cupin 3. kierroksen kaikki lauantain tulokset:

Birmingham-Blackburn 2-1
Bristol City-Shrewsbury 1-1
Burnley-Peterbourough 4-2
Millwall-Newport 3-0
Rochdale-Newcastle 1-1
Rotherham-Hull 2-3
Brentford-Stoke 1-0
Brighton-Sheffield Wednesday 0-1
Cardiff-Carlisle 2-2
Fulham-Aston Villa 2-1
Oxford-Hartlepool 4-1
Preston-Norwich 2-4
Reading-Blackpool 2-2
Southampton-Huddersfield 2-0
Watford-Tranmere 3-3
Bournemouth-Luton 4-0
Fleetwood-Portsmouth 1-2
Leicester-Wigan 2-0
Manchester City-Port Vale 4-1
Wolves-Manchester United 0-0

Lauantain aiemmista FA Cupin otteluista voi lukea jutut täältä ja täältä. Sunnuntaina cupissa pelataan 11 ottelua ja maanantaina yksi. Myös neljännen kierroksen arvonta on edessä maanantai-iltana.