”Unohdettu mies” Carl Jenkinson avautuu kolmen vuoden helvetistään: ”En haluaisi käyttää sanaa epäonni”

Nottinghamin englantilais-suomalainen puolustaja Carl Jenkinson, 27, on tekemässä paluuta kentille loukkaantumishelvettinsä jäljiltä.
Jenkinson on ollut neljä viimeksi kulunutta kuukautta sivussa nilkkavamman takia, mutta käytännössä hänellä on mennyt jo kolme kautta pipariksi vammojen takia. Hän on kärsinyt muun muassa selän rasitusmurtumasta ja polven nivelsidevammasta.
– Mielestäni kun pelaaja tulee 27 tai 28 vuoden ikään, ne ovat uran parhaita vuosia. Itse en voi vaikuttaa kontaktivammoihin, niitä voi tapahtua kenelle tahansa, mutta en ole koskaan kärsinyt pehmytkudosvammoista. En haluaisi käyttää sanaa ”epäonni”, mutta tiettyyn pisteeseen asti ehkä minulla on ollut sitä, toteaa Jenkinson.
Entinen Arsenalin ja West Hamin mies toivoo takaiskujen olevan nyt takanapäin. Tavoitteena on saada ura takaisin raiteilleen.
– Kun olen kunnossa ja terve, tiedän, minkä tason pelaaja olen. Tiedän, millä tasolla pystyn pelaamaan. Olen osoittanut sen aiemmin ja aion osoittaa sen uudestaan.
Jenkinson muistaa hyvin uransa ensimmäisen vakavan loukkaantumisen. Lainapestillä West Hamissa polven eturistiside hajosi kesken kauden.
– Kun niin käy, se todella vie voimat. Se on elämää. Vanhemmiten näkee muiden ihmisten kärsivän samanlaisista asioista, jopa pahemmista. En aio nimetä ketään, mutta ympärilläni on ihmisiä, joilla on ollut loukkaantumisten suhteen paljon vaikeampaa kuin minulla.
Lähde: Mirror
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”