Lähteet: Liverpool liittynyt siirtokilpaan Teemu Pukin joukkuetoverista – hintalappu 30 miljoonaa
Kuva: Getty Images
Liverpool on liittynyt siirtokilpaan Norwich Cityn lupaavasta keskikenttäpelaajasta Todd Cantwellista, The Athletic uutisoi. Liverpoolin lisäksi Manchester City, Manchester United sekä Tottenham seuraavat tarkasti 21-vuotiaan englantilaistaiturin otteita.
Liverpoolia ollaan yhdistetty viime aikoina Kylian Mbappén ja Jadon Sanchon tapaisiin superlupauksiin. The Athleticin mukaan seuran tavoitteena on kuitenkin vahvistaa rivejään sellaisilla pelaajilla, jotka eivät ole vielä murtautuneet Euroopan parrasvaloihin, ja joiden hankkiminen ei vaadi siirtoennätyksien rikkomista.
The Daily Mailin mukaan Cantwell olisi ensi kesänä saatavilla vain 30 miljoonalla punnalla (noin 35 miljoonaa euroa). Talvisiirtoa on oikeastaan turha odottaa, sillä Liverpool haluaa seurata häntä tarkemmin vielä kauden loppuun saakka. Norwich ei myöskään halua luopua parhaimmista pelaajistaan kesken kauden.
Cantwell on ollut yksi putoamisvaarassa olevan Norwichin tehokkaimpia pelaajia kuluneella kaudella, tehden kuusi maalia ja antaen kolme maalisyöttöä 21 otteluun. Hän on joukkueen toisiksi paras maalintekijä yhdeksän osumaa tehneen Teemu Pukin jälkeen, eikä kummankaan pelaajan uskota tyytyvän Mestaruussarja-paluuseen.
LUE MYÖS:
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”