Sheffield Unitedin manageri sai tahtonsa läpi – sarjanousija värväsi puolustajan Bayer Leverkusenista

Sheffield United on hankkinut toppari Panagiotis Retsosin saksalaisesta Bayer Leverkusenista. Kreikan maajoukkuepuolustaja siirtyy Bramall Lanelle alustavasti loppukauden mittaisella lainasopimuksella.
Retsos, 21, siirtyi Leverkuseniin kesällä 2017 kotimaansa suurseura Olympiakosista, jonka edustusjoukkueessa hän pelasi 40 ottelua – yhden niistä seurahistorian nuorimpana kapteenina. Leverkusenissa hän on ehtinyt pelata 35 ottelua, mutta niistä vain kuusi on ollut tällä kaudella.
– Panos on nuori ja lahjakas pelaaja, jota olemme seuranneet jo hyvän tovin, kommentoi Sheffield Unitedin manageri Chris Wilder seuran tiedotteessa.
– Hän on huipputasolla pelannut maajoukkuepelaaja, josta on maksettu paljon rahaa, kun hän on siirtynyt Euroopassa. Nyt hän haluaa näyttää osaamistaan Valioliigassa, ja tämä alustava lainasopimus on täydellinen mahdollisuus Panosille ja meille katsoa, mitä meillä on tarjota toisillemme.
Retsosilla oli mahdollisuus edustaa maajoukkuetasolla synnyinmaataan Etelä-Afrikkaa, mutta hän valitsi Kreikan, jonka A-maajoukkueessa hän on esiintynyt viisi kertaa. Lisäksi hän toimii Kreikan alle 21-vuotiaiden maajoukkueen kapteenina.
Wilder kertoi torstaina, että hän haluaa saada kolme siirtoa maaliin ennen kuin tammikuun siirtoikkuna sulkeutuu tänään kello 23.00 (Suomen aikaa yhdeltä yöllä). Sen jälkeen Sheffield United on vahvistanut rivejään Sander Bergellä, Richairo Živkovićilla ja nyt Retsosilla. Aiemmin tässä kuussa seuraan liittyivät jo Jack Rodwell ja Jack Robinson.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”

- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”