Norwich on solminut keskikenttäpelaaja Alexander Tetteyn kanssa kesään 2021 asti ulottuvan jatkosopimuksen.

Norjan A-maajoukkueessa 34 kertaa esiintynyt Tettey, 33, on edustanut Norwichia kaudesta 2012-13 lähtien ja pelannut seurassa 228 ottelua, joista 19 on ollut kuluvalla sesongilla.

– Tämä on massiivinen juttu minulle. Tuntuu niin hyvältä olla Norwichissa, myös perheeni on onnellinen täällä. Ja kun perheeni on onnellinen, minä olen onnellinen, kommentoi Tettey Norwichin tiedotteessa.

– Annan tarvittaessa ohjeita, mutta en halua hengittää nuorten pelaajien niskaan koko ajan, koska heille on annettava tilaa kasvaa ja oppia. Kaikki kokeneet jätkät ohjeistavat heitä.

– Minun aikanani on ollut muutamia ylä- ja alamäkiä, mutta niistä erottuu Wembleyllä pelaaminen [nousukarsinnan voittaminen vuonna 2015] sekä Mestaruussarjan voittaminen viime vuonna. Ne olivat valtavia juttuja.

Norwichin päävalmentaja Daniel Farke on tyytyväinen jatkosopimukseen.

– Tämä on mahtava päätös kumpaakin osapuolta ajatellen. Alex on täysin omaksunut johtajan roolin ryhmässämme ja hän on roolimalli nuoremmille pelaajille.

Norwich City FC

@NorwichCityFC
One more year... 🙏