Manchester Cityn ex-pelaaja uskoo seuran selviävän kriisistään: ”He aikovat taistella”
Kuva: Getty Images
Manchester Cityn entinen keskikenttäpelaaja Michael Brown uskoo, että Euroopan jalkapalloliiton seuralle asettama rangaistus ei koidu Citizensin kohtaloksi.
Uefa ilmoitti perjantaina, että se sulkee Cityn seuraavaksi kahdeksi kaudeksi kilpailuistaan. Näin ollen yhdeksättä vuotta putkeen Mestarien liigassa pelaavaa Cityä ei hetkeen eurokentillä nähdä.
Monet ovat jo arvelleet, että Uefan päätös ajaa manageri Pep Guardiolan lähtemään seurasta. Vuosina 1995-1999 Cityssä pelannut Brown, 43, näkee kuitenkin, että Guardiola ja kumppanit voisivat ottaa tilanteen haasteena vastaan.
– Pep sanoi vain pari kuukautta sitten, että hän on vienyt tämän seuran niin pitkälle kuin on voinut ja sitten pari kuukautta myöhemmin hän sanoo olevansa valmis tähän haasteeseen. Minä uskoin henkilökohtaisesti, että hän olisi lähtenyt kesällä, mutta sitten hän sanoi odottavansa ensi kautta. Uskon, että hän ollut tietoinen, että taustalla on ollut joku ongelma, kommentoi Brown BBC:lle.
– He ovat antaneet ison lausunnon sanomalla, että he yrittävät korjata tämän päätöksen, ja olen varma, että he yrittävätkin, mutta tästä seurasta puhuttaessa on kysyttävä, ”Kuinka pitkälle tämä seura on tullut?”. Pep Guardiola on kyllä tietoinen valmistautumisesta ja suunnittelusta [joka häntä odottaa] – tuleeko pelaajien hankkimisesta hieman vaikeampaa? Kyllä, mutta jos joku seura ja sen omistajat pystyvät tähän, niin Manchester City.

- Juuri nyt! Manchester City suljetaan Uefan kilpailuista kahdeksi kaudeksi
- Manchester Cityn jättirangaistus sai somen sekaisin – ”Taitaa Guardiola lähteä kauden jälkeen”
- Manchester Citylle jättirangaistus – Piers Morgan iloitsee somessa: ”Arsenalin mahdollisuudet paranivat…”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon