Paul Pogban agentin mukaan ranskalaistähti ei pahastuisi paluusta Juventukseen – ”Katsotaan, mitä käy EM-kisojen jälkeen”

Jalkapallon superagenttina tunnettu Mino Raiola on kommentoinut asiakkaansa Paul Pogban tilannetta.
Keskikentällä operoivan Pogban sopimus Manchester Unitedin kanssa päättyy kesällä 2021. Pogba on viettänyt kauden lähinnä sairasosaston puolella ja on tälläkin hetkellä sivussa kuntoutuksen takia.
Pogba palasi Unitediin Juventuksesta vuonna 2016 siirtokorvausten maailmanennätyssummalla. Raiolan mukaan ranskalaispelaaja tuskin pahastuisi paluusta ”Vanhan rouvan” riveihin. Se on yksi mahdollisista skenaarioista kesän EM-kisojen jälkeen.
– Italia on kuin koti Paulille. Häntä ei haittaisi palta Juveen, mutta katsotaan, mitä käy EM-kisojen jälkeen, Raiola sanoi toimittajille torstaina pelatun Coppa Italian ottelun Juventus-AC Milan jälkeen.
– Paul haluaa pelata parhaalla tasolla, mutta hän ei voi poistua Manchester Unitedista jos he ovat vaikeassa tilanteessa.
Pogban ympärillä on leijunut jo pitkään kasa siirtohuhuja, jotka käynnistyivät jo harjoituskaudella ranskalaisen sanoessa, että nyt saattaa olla aika uusille haasteille. Samaan sävyyn puhui myös Raiola, mutta siirto ei tapahtunut kesän aikana.
Lähimpänä Pogban uskotaan olleen siirtoa Real Madridiin, jonka päävalmentaja Zinédine Zidane kaipasi vahvistusta keskikentälle.
Pogban odotetaan palaavan pelikentille Unitedin paidassa aikaisintaan maaliskuussa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Rio Ferdinand kehui Manchester Unitedin seurajohtoa: ”Hän on tehnyt sen selväksi”
- Telegraph: Ange Postecoglou palaamassa Valioliigaan
- 35 miljoonan euron hankinta jätettiin ulos Mestarien liigasta – nyt puhuu Tottenham-hyökkääjä Mathys Tel
- Alexander Isak kertoi mielipiteensä kesän tapahtumista: ”On asioita, joita en voi kontrolloida”
- Virallista: Seurajohdon kanssa erimielisyyksiin ajautunut Nuno sai potkut Nottingham Forestista
- André Onanalle hirvittävä lyttäys: ”Huonoin 20 vuoteen”
- Man City ja Valioliiga sopuun taloussäännöstä
- Tottenham otti jyrkästi kantaa myyntiväitteisiin
- Uli Hoeneßilta merkittävä paljastus Nicolas Jacksonin Bayern-diilistä: ”Ei ikinä tule tapahtumaan”
- Thomas Tuchel pettyi kolmeen Englannin pelaajaan

- Barcelona ja Real Madrid haluavat Liverpoolin himoitseman topparin