Per Mertesacker avautui maajoukkuekaverinsa kuolemasta ja tapahtuman vaikutuksesta Arsenalin akatemiatoimintaan

Yli kymmenen vuotta sitten jalkapallomaailma pysähtyi suremaan saksalaismaalivahti Robert Enken kuolemaa. Vuonna 2009 Saksan maajoukkuettakin edustanut maalivahti teki itsemurhan taisteltuaan pitkään masennusta vastaan.
Vaikka tapahtuneesta on jo kauan, on aiheen käsittely yhä vaikeaa Per Mertesackerille, joka pelasi Enken kanssa sekä maajoukkueessa että Hannoverissa vuosina 2004-2006.
Mertesacker antoi aiheesta haastattelun ja kertoi muun muassa, kuinka Enken kohtalo on vaikuttanut Arsenalin akatemian toimintaan, jossa pelaajauransa päättänyt puolustaja toimii nykyään valmentajana.
– Enke rohkaisi minua ja auttoi näkemään vahvuuteni. Sen myötä en aina nähnyt itseäni enää arkana 19-vuotiaana, Mertesacker muisteli Sky Sportsille.
– Hän sai minut tuntemaan, että hänellä on turvallinen olo, kun olen puolustuksessa. Oli työpaikkana mikä tahansa, on mielestäni toiselle luottamuksen osoittaminen kauneinta, mitä työmaailmassa voi tehdä.
– Se [Enken kuolema] tuntui silloin todella raskaalta. Olin todella surullinen, sillä hän oli läheinen ystäväni.
– Toivon, että opin tapauksesta sen, että tulee olla todella varovainen ihmisten kanssa, jotka elävät rinnallasi ja heistä tulee huolehtia. Se on jotain, johon kiinnitämme huomiota akatemiassamme. Haluamme olla maailman huolehtivaisin akatemia ja se on haaste, jonka otamme tosissaan.
– Enken tapaus on yksi karmea esimerkki siitä, kun joku on huippu-urheilija, joka pelaa korkealla tasolla viikosta toiseen, mutta kärsii samaan aikaan jostain, mistä kukaan ei tiedä mitään.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen