Liverpoolin puolustaja katuu Lionel Messiin kohdistunutta tekoaan: ”En pidä sen näkemisestä”

Liverpoolin laitapuolustaja Andy Robertson myöntää Daily Mailin haastattelussa katuvansa Barcelonan Lionel Messiin kohdistunutta temppuaan.
Kun joukkueet kohtasivat viime kaudella Mestarien liigan pudotuspeleissä Anfieldilla, Robertson tönäisi maassa kaksinkamppailun jäljiltä istunutta Messiä takaapäin.
– Kun mietin asioita jälkeenpäin, en oikeastaan kadu mitään, koska minusta tuntuu, että kaikki kokemukset muokkaavat sinua ihmisenä. Sitä hetkeä Messin kanssa kuitenkin kadun, Robertson kertoo.
– En pidä sen näkemisestä. Kun näin sen jälkikäteen, olin pettynyt. Meillä oli sinä päivänä asenne, ettei mikään seisoisi edessämme matkalla loppuotteluun. Loimme sen tunnelman stadionilla. Minä ja Fabinho seurasimme häntä. Jalat sotkeutuivat, ja kaaduimme maahan. Se, että tein niin kaikkien aikojen parhaalle pelaajalle…
Robertson vakuuttaa, ettei hän tunne muuta kuin kunnioitusta Messiä ja Barcelonaa kohtaan.
– Lähdimme kuitenkin siihen peliin asenteella, että olimme 0–3-tappioasemassa ja tarvitsimme ihmeen, jotakin erityistä, ja jos se pieni asia esti maailman parasta pelaajaa pelaamaan korkeimmalla potentiaalillaan…
– Mutta kadun sitä. En ole sellainen ihminen, se ei kuulu persoonaani. Sinä iltana tapahtui kuitenkin paljon asioita, joita ei oikeastaan muista.
Liverpool venyi kamppailussa ihmenousuun ja voitti lopulta koko kilpailun.
On the 7th May 2019, Andy Robertson left Lionel Messi fuming after an incident at Anfield, but he 100% regrets his decision.
sportbible.com/football/footb…
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Belgian maajoukkuepelaaja siirtyy Brightoniin
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle

- Manchester United vahvisti uuden pelaajahankinnan
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?