Evertonin André Gomes muisteli hirvittävää loukkaantumistaan: ”En pystynyt katsomaan jalkaani”
Kuva: Getty Images
Valioliigassa nähtiin viime sunnuntaina hieno hetki, kun Evertonin André Gomes palasi ensimmäisen kerran kentälle hirvittävän loukkaantumisensa jälkeen.
Gomesin, 26, nilkka murtui ja vääntyi viime marraskuussa, kun hän joutui Tottenhamin Son Heung-Minin taklauksen kohteeksi ja törmäsi vielä vauhdilla Serge Aurieriin.
Portugalin maajoukkuepelaajan luonnottomalta näyttänyt nilkka ja tuskainen ilme antoivat ymmärtää, että Gomesin kausi päättyi jo siihen. Viime viikolla hän asteli kuitenkin viheriölle vain 111 päivää loukkaantumisensa jälkeen, kun hänet vaihdettiin kentälle 2-3-tappiossa Arsenalia vastaan.
Gomes muisteli kauhun hetkiään Daily Mailin haastattelussa.
– En pystynyt katsomaan jalkaani, kun se tapahtui. Yritin vältellä sitä. En halunnut sitä kuvaa mieleeni. Tiesin heti, että jotain on pielessä, koska olin jo tuskissani.
Portugalilaistaituri näki myös yleisön reaktioista, että kaikki ei ollut kohdallaan. Järjestyksenvalvojat muodostivat näkömuurin hänen ja katsojien välille ja vanhemmat peittivät lastensa silmät, jotta perheen pienimmät eivät järkyttyisi.
Gomes antoi isot kiitokset pikaisesta toipumisestaan Evertonin lääkärille John Hollingsworthille, joka väänsi hänen nilkkansa takaisin paikalleen heti loukkaantumisen jälkeen.
– Lääkäri oli uskomaton. Hänen tekonsa oli todella tärkeä ja hän toimi todella nopeasti.
– Hän laittoi nilkkani takaisin paikalleen. Minulta menivät nivelsiteet ja luuni murtui.

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Luton-luotsi Jack Wilshere oli revittävä pois riidasta omien fanien kanssa
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- James Milner teki valioliigahistoriaa