FA Cup: Norwich pudotti Tottenhamin jatkosta – José Mourinhon käsittämätön saldo rangaistuspotkuissa sai jatkoa
Kuva: Getty Images
Norwich yllätti Tottenhamin FA Cupissa myöhään keskiviikko-iltana, ja eteni puolivälieriin lopulta rangaistuspotkukilpailuun edenneessä kamppailussa.
Avausjakson vaarallisemmat paikat loi kotijoukkue. Se siirtyikin ottelussa johtoon 13. minuutilla. Giovani Lo Celson sivuvapaapotku löysi Jan Vertonghenin pään, joka puski pallon verkkoon.
Toisella puoliajalla Norwich piristyi. Lopulta se tasoittikin ottelun 78. minuutilla. Josip Drmic oli hereillä, kun Spurs-vahti Michel Vorm sylki pallo eteensä Kenny McLeanin laukauksesta. Drmic laittoi reboundin maalin edestä verkon perukoille.
Spurs heräsi tasoitusmaalin jälkeen, ja loi muutamia hyviä paikkoja vielä varsinaisen peliajan lopulla. Se ei kuitenkaan kyennyt iskemään maalia, joten ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta.
Tottenham hallitsi myös jatkoaikaa. Norwich puolusti tiiviisti, mutta väsymys painoi selvästi jaloissa, sillä hyökkäyksiä he eivät juurikaan pystyneet luomaan. Jatkoajalla ei kuitenkaan maaleja nähty.
Norwich voitti rangaistuspotkukilpailun lukemin 2-3, ja eteni puolivälieriin. Spursilta rankkareissa epäonnistuivat Erik Lamela, Troy Parrott sekä Gedson Fernandes. Norwichilta onnistuivat kaikki laukojat Kenny McLeania lukuun ottamatta.
Spursin managerin José Mourinhon surkea saldo englantilaisjoukkueiden kanssa rangaistuspotkuissa sai jatkoa. Portugalilaismanagerin alaisuudessa englantilainen joukkue ei ole kertaakaan voittanut rankkarikilpailua.
Norwichin suomalaishyökkääjää Teemu Pukkia ei kentällä nähty. Pukki seurasi ottelua vaihtopenkiltä.
7 - As a manager while in charge of English clubs, Jose Mourinho has now lost on each of the seven occasions his sides have taken part in a penalty shootout (5x Chelsea, 1x Man Utd, 1x Spurs). Hell.
The magic of the cup
FULL-TIME | #FAYouthCup semi-final here we come! 
Liam Delap sends us into the last four after a hard fought contest against @BurnleyOfficial.
1-0
#ManCity
Liam Delap sends us into the last four after a hard fought contest against @BurnleyOfficial.
FA Cupin puolivälieräparit:
Leicester – Chelsea Norwich – Derby/Manchester United Newcastle – Manchester City Sheffield United – ArsenalLUE MYÖS:
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia

