Chelsean hyökkääjä ei jatka seurassa ensi kaudella: ”Aion irtisanoa sopimukseni”

Chelsean laitahyökkääjä Pedro on vahvistanut jättävänsä seuran tämän kauden päätyttyä. Espanjalaistaituri on kuitenkin painottanut, että vallitseva koronaviruspandemia on hänen tulevaisuuttansa suurempi huolenaihe tällä hetkellä.
Pedron sopimus Chelsean kanssa umpeutuu kesäkuun lopussa. Hänellä on ollut lupa neuvotella ilmaissiirrosta ulkomaalaisten seurojen kanssa tammikuusta lähtien.
32-vuotias Pedro siirtyi Stamford Bridgelle Barcelonasta vuonna 2015. Hän on sen jälkeen pelannut 201 ottelua Chelsean paidassa, tehden niissä yhteensä 43 maalia ja antaen 28 maalisyöttöä.
Pedro on voittanut Chelsean riveissä Valioliigan, FA Cupin ja Eurooppa-liigan mestaruudet. Ensi kauden hän aikoo pelata jossain muualla.
[readmore from=Chelsea]
– Aion irtisanoa sopimukseni. Mutta juuri nyt, se ei ole se tärkein asia, enkä ole edes pysähtynyt ajattelemaan sitä, Pedro kertoi La Cadena SER:lle.
– Tärkein asia tällä hetkellä on se, että kaikki osoittavat yhtenäisyyttä. Mitä ikinä minun tulevaisuuteni kanssa tapahtuukaan, se tapahtukoot. Mutta juuri nyt se ei ole tärkeää. Tällä hetkellä me emme edes tiedä milloin saamme palata harjoituksiin.
– Olemme olleet karanteenissa, koska yksi joukkueemme pelaajista (Callum Hudson-Odoi) sai koronavirustartunnan. Hän on nyt parantunut, ja me olemme kaikki hyvin iloisia hänen puolestaan. Toivottavasti voimme pysäyttää tämän viruksen.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”