Näkökulma: Valioliigan pelaajille ei pidä antaa sananvaltaa kauden jatkosta
Kuva: Getty Images
The Independent kirjoitti lauantaina, että Englannin neljä ylintä jalkapallotasoa yrittävät viedä kauden loppuun saakka suljettujen ovien takana. Tämä on sanomalehden mukaan ”valtaosan tahto” koronaviruskriisin keskellä.
Valioliiga, EFL, pelaajayhdistys PFA keskustelivat tulevaisuudesta torstaina ja perjantaina. Esiin nousi pääasiassa tilanteen valtava taloudellinen vaikutus. Seurat uhkaavat menettää satoja miljoonia televisiorahaa. Televisioyhtiöt vaativat rahojaan takaisin, jos pelit jäävät kesken.
Tämä on johtanut siihen, että kauden vieminen loppuun saakka on yhä vahvemmin esillä. Sanomalehden lähteet kertovat, että juuri PFA on yhä vahvemmin jatkamisen kannalla – koska suurin osa tylsistyneistä pelaajista haluaa pelata jalkapalloa.
Tilanen on kestämätön. Esimerkiksi Mestaruussarjan Leeds United on jo ajautunut taloudellisiin ongelmiin. Pelaajat pelkäävät, että kriisi ajaa heidät ahdinkoon.
PFA-pomo Bobby Barnes puhui tällä viikolla, että on ollut yhteydessä korkean profiilin pelaajiin.
– Sanoin heille, että täydellisessä maailmassa kukaan ei halua pelata tyhjille katsomoille. Jalkapallo perustuu kannattajiin, mutta todellisuudessa pelaajien palkka koostuu televisiorahasta ja sopimuksiin pitää sitoutua myös.
– Jotta PFA voi suojella pelaajien palkanmaksua – jos kauden vieminen loppuun saakka (tyhjille katsomoille), on ainoa vaihtoehto, niin sitten näin on. Pelaajat ymmärtävät kyllä tämän, kun puhuin heille. Jotta voimme viedä kauden loppuun, ennen uuden kauden alkua, niin meidän pitää suhtautua avoimesti kaikkiin vaihtoehtoihin.
Englannissa pelit näyttävät Sky Sports ja BT Sport tutkivat kuumeisesti eri vaihtoehtoja. Esille on noussut mahdollisuus pelata kaikki ottelut lauantaisin kello kolmelta paikallista aikaa – ja näyttää pelit televisiossa.
Tilanne on kestämätön. Koronavirus voi pahimmillaan päättää huippupelaajan uran. Samalla on noussut yhä vahvemmin esiin suositukset, että pandemian aikana tulisi välttää rankkaa urheilua ja joukkuelajeja, sillä virus tarttuu niissä herkästi.
Televisioyhtiöt ja PFA yrittävät nyt löytää porsaanreikiä Britannian terveyslinjauksista. Samalla maan pääministeri ja terveysministeri kamppailevat koronaviruskuumessa. Jos pelit jatkuvat suljettujen ovien takana, ottaa Valioliiga ahneuksissaan valtavan riskin. Pelit pitää keskeyttää nyt ja heti. Jatketaan jalkapalloa sitten, kun se taas on turvallista.
Pelaajille ja televisioyhtiöille ei pidä antaa sananvaltaa. World Health Organization on tällä saralla oikea taho. WHO:n viesti on varsin selvä: pysykää ihmiset kotona.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”