Evertonin floppilaituri kantaa yhä kaunaa David Moyesille: ”Yliarvostettu valmentaja”
Kuva: Getty Images
Hollantilaislaituri Andy van der Meyde muistetaan Evertonissa yhtenä seuran kaikkien aikojen flopeista.
Vuoden 2004 EM-kisoissakin pelannut van der Meyde, 40, siirtyi Evertoniin vuonna 2004 italialaisjätti Internazionalesta edustettuaan aiemmin myös kotimaansa suurseuraa Ajaxia.
Van der Meyde vietti Evertonissa neljä vuotta, mutta pelasi niiden aikana vain 24 ottelua. Hän esiintyi nurmella alle odotusten ja hänellä oli lukuisia ongelmia myös kentän ulkopuolella.
Yksi van der Meyden ongelmista oli Evertonin manageri, nykyään West Hamia luotsaava David Moyes, jonka kanssa hän ei tullut toimeen.
Van der Meyde kertoi Football Stationin haastattelussa pitäneensä englantilaisesta jalkapallosta, mutta hän ei peitellyt tunteitaan skottimanageria kohtaan.
– Englanti on täynnä stadioneja, ja Liverpoolissa ihmiset elävät vain jalkapalloa varten. Jalkapallo ja olut, se on heidän salaisuutensa.
– Evertonilla oli hyvä joukkue. Mikel Arteta oli jo mahtava pelaaja ja Tim Cahill oli ratkaisijamme.
– Minulla oli ongelmia, joista tiedättekin. Moyes ei puhunut minulle. Hän oli kylmä skotti, eikä suhteemme ikinä lähtenyt kunnolla käyntiin.
– Minusta hän on yliarvostettu valmentaja. Hänet heitettiin pois Manchester Unitedista yhden surkean kauden jälkeen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä
- Independent: Englantilaisseura haluaa palkata Steven Gerrardin päävalmentajakseen
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa
- Manchester United otti taas askeleen kohti Mestarien liigaa
- Liam Delap haluaa jäädä Chelseaan – tulevaisuus voi riippua valmentajavalinnasta
- Arsenalin Kai Havertzin loukkaantumisesta lisätietoja
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Joel Pohjanpalolta paljastus Man Cityn ja Erling Haalandin välisistä neuvotteluista
- Independent: Englantilaisseura haluaa palkata Steven Gerrardin päävalmentajakseen
- Arsenalin Kai Havertzin loukkaantumisesta lisätietoja
- Manchester United otti taas askeleen kohti Mestarien liigaa