Liverpool-hyökkääjä todella ihaili Ronaldoa! – Leikkasi itselleen samanlaisen kolmiokampauksen ja itki Brasilian finaalitappion jälkeen

Liverpoolin laitahyökkääjä Xherdan Shaqiri on paljastanut olleensa pienempänä äärimmäisen suuri Ronaldon fani, sekä Brasilian maajoukkueen kannattaja.
Sveitsin maajoukkuetähti ihaili Ronaldoa ja leikkasi omat hiuksensa myös samalla tavalla ollessaan vielä kouluikäinen. Hän kertoi myös purskahtaneensa itkuun, kun Brasilia hävisi Ranskalle vuoden 1998 MM-kisojen finaalissa.
– Pidin hänestä (Ronaldosta), hänen tyylistään ja siitä miten upeasti hän pelasi. Hän oli minun suuri, suuri idolini, Shaqiri kertoi Liverpoolin kotisivuilla.

– Hankin saman hiuskampauksenkin – vuonna 2002, se kolmio – tein sen saman. Kaikki koulussani järkyttyivät kun menin kouluun sillä tukalla. Mutta rakastin häntä ja rakastan häntä yhä.
– Hän on minun iso idolini. Toivon, että voisin tavat hänet. En halunnut kuitenkaan kopioida häntä (hiustyyliä lukuun ottamatta), koska jokainen pelaaja on niin erilainen, ja jokaisella on niin erilaisia taitoja ja erityiskykyjä. Mutta hän oli aikoinaan minun suuri sankarini.
[readmore from=Liverpool]
– Kun hän hävisi Ranskaa vastaan [vuden 1998 MM-kisojen] finaalissa, purskahdin kotonani itkuun. Hän oli suuri idolini.
Ronaldon tavoin, 28-vuotias Shaqiri on päässyt nauttimaan runsaasta menestyksestä myös oman pelaajauransa aikana.
Bayern Müncheniä, Internazionalea, FC Baselia ja Liverpoolia edustanut laitahyökkääjä on päässyt juhlimaan esimerkiksi jo kahta Mestarien liigan voittoa, kolmea Bundesliiga-mestaruutta ja kahta FIFA Club World Cup -pystiä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”