Maailman kallein maalivahti ei pelaa kuin maailman paras – Chelsean ex-vahti selittää, miksi Kepalla on vaikeata
Kuva: Getty Images
Chelsean entinen maalivahti Kevin Hitchcock sanoo, että lontoolaisjoukkueen espanjalaisvahdin Kepa Arrizabalagan on taas alettava nauttia pelaamisesta.
Kepa muistetaan ennen kaikkea siitä, että Chelsea hankki hänet vuonna 2018 maalivahtien ME-summalla. Tällä kaudella miehen otteet ovat olleet kaikkea muuta kuin vakuuttavia.
– Chelsea on ollut vuosien ajan onnekas, kun sillä on ollut Carlo Cudicini, Petr Čech ja Thibaut Courtois. Heillä on ollut hieman vaikeuksia näiden huippuluokan maalivahtien korvaamisessa, Hitchcock sanoo Goalin haastattelussa.
– Tällä hetkellä heillä on nuori maalivahti, jolla on 71 miljoonan punnan hintalappu niskassaan – hänellä ei ole helppoa. Jokainen virhe paisutellaan isoksi. Minä antaisin hänen pelata ja löytää tapa nauttia siitä.
Hitchcock painottaa, ettei moisen paineen alla ole helppoa pelata vapautuneesti. Mies uskoo, että espanjalaisesta tulee Chelsean luottomies pitkäksi ajaksi.
– Hän on edelleen vain 25-vuotias. Hän on nuori ja tekee jatkossakin virheitä. Hänen pitää kuitenkin tehdä vain sellaisia virheitä, jotka eivät tule Chelsealle kalliiksi peleissä. Se on jokaisen maalivahdin tavoite.
LUE MYÖS:
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”