Hollantilaisikoni uskoo: Entinen HJK-kärki pärjäisi Valioliigassa – ”Hän on taistelija”

Alfredo Morelos siirtyi HJK:sta Glasgow Rangersin paitaan kesällä 2017.
Rangers maksoi Morelosista HJK:lle tiettävästi noin miljoona euroa ja HJK sai myös jatkosiirtoprosentin itselleen, eli seura saa osan Morelosin tulevasta siirtosummasta itselleen.
23-vuotias Morelos on tehnyt hurjaa jälkeä Rangersin paidassa. Tällä kaudella Kolumbian A-maajoukkueeseen noussut Morelos ehti tehdä jopa 29 maalia ennen koronaviruspandemiaa, joista 14 syntyi Eurooppa-liigan karsinta- ja lohkovaiheessa.
Varsin tulisieluisena pelaajana tunnettu Morelos on herättänyt tiettävästi kiinnostusta Valioliigassa. Muun muassa Leicesterin on kerrottu seuraavan entisen HJK-kärjen otteita.
Hollantilaisikoni Ronald de Boer uskoo Morelosin pärjäävän Valioliigassa, jos hyökkääjä suuntaa huippusarjaan tulevaisuudessa.
– Uskon, että hän pärjäisi siellä, koska hän on taistelija. Hän rakastaa maalintekoa ja hän on todellinen peto. Mielestäni hän on ollut Rangersilta loistava hankinta. Morelos kykenee pelaamaan korkealla tasolla ja ymmärrän, miksi Valioliigassa pelaavat seurat ovat kiinnostuneita hänestä, de Boer totesi talkSPORT:lle.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Joukkuetoveri: Arsenalin kesähankinta on maailman paras puolustava keskikenttäpelaaja
- Tottenham käänsi katseensa kohti Aston Villan tähteä – siirtoa pidetään miltei mahdottomana
- Valioliigaseurat kiinnostuneet PSG:n keskikenttäpelaajasta
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Chelsean omistava yhtiö hankkii Brightonin pelaajan – lähettää aluksi Ranskaan, luvassa paluu Englantiin
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan