Dimităr Berbatov pettyi saatuaan tarjouksen Tottenhamilta: ”Missä Barcelona, Real Madrid ja Man United?”

Bulgarian maajoukkueen entinen tähtihyökkääjä Dimităr Berbatov ei ollut aluksi järin innoissaan, kun Tottenham teki hänestä tarjouksen vuonna 2006.
Toissa vuonna uransa lopettanut Berbatov, 39, oli tehnyt saksalaiselle Bayer Leverkusenille 202 ottelussa yhteensä 91 maalia ja odotti saavansa kosiskeluja vielä isommista ympyröistä.
– Olin ihan, että ”Hetkinen, Spurs haluaa minut? Mitä? Missä ovat Barcelona, Real Madrid ja Manchester United?” muisteli Berbatov Talksportin haastattelussa.
– Ajattelin kaikkia tyhmiä kysymyksiä, koska ajattelin pärjänneeni niin hyvin, että jokin iso seura tulisi perääni.
– Nuorena luulee tietävänsä kaiken ja omaavansa vastaukset kaikkiin kysymyksiin, mutta oikeasti ei tiedä mitään.
Lopulta Berbatov siirtyi Tottenhamiin 10,9 miljoonan punnan (noin 12,5 miljoonaa euroa) korvausta vastaan. Hän vietti Lontoossa kaksi kautta, kunnes Manchester United osti hänet 30,75 miljoonalla punnalla. Kaikkiaan hän pelasi Valioliigassa 229 ottelua tehden niissä yhteensä 94 osumaa.

– Loppujen lopuksi heidän [Tottenhamin] sinnikkyytensä oli iso asia minulle. Tiesin sillä hetkellä, että haluan mennä sinne, kun tapasin [manageri] Martin Jolin.
– Hän istui tuolissaan kuin Kummisetä, sanoi Berbatov viitaten klassikkoelokuvaan.
– Hän sanoi: ”Berba, tervetuloa, poikani!” Minä ajattelin itsekseni, että ”tämä on se oikea paikka”, koska välillä sen yhteyden toiseen vain huomaa, en osaa selittää sitä.
– Toinen syy oli se, että Martin näytti edesmenneeltä isoisältäni, jota rakastin paljon. Ajattelin itsekseni, että ”tästä tulee vielä jotain”.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- NBA-legenda mukaan Evertonin omistajaksi
- Ruud van Nistelrooy odottaa Leicesterin päätöstä
- Graham Potter vastasi West Ham -pelaajan rankkaan ulostuloon: ”Olen joistakin asioista eri mieltä”
- Newcastlelle odotettu ilouutinen
- Asiantuntija ehdotti tätä hyökkääjää Manchester Unitedille – ”Puolustajille painajainen”
- Virallista: Jamie Vardy jättää Leicesterin
- Manchester Cityn ykkösvahti neuvottelee siirrosta Saudi-Arabiaan
- Kicker: Florian Wirtz kiinnostunut Manchester Cityn projektista
- Arsenal jäi kotitasapeliin – mestaruuden ratkaisu siirtyy
- Teemu Pukin ex-valmentaja saamassa kenkää – sarjanoususta huolimatta
- Graham Potter vastasi West Ham -pelaajan rankkaan ulostuloon: ”Olen joistakin asioista eri mieltä”
- Asiantuntija ehdotti tätä hyökkääjää Manchester Unitedille – ”Puolustajille painajainen”
- Newcastlelle odotettu ilouutinen
- Virallista: Jamie Vardy jättää Leicesterin
- Ruud van Nistelrooy odottaa Leicesterin päätöstä
- Kicker: Florian Wirtz kiinnostunut Manchester Cityn projektista
- Manchester Cityn ykkösvahti neuvottelee siirrosta Saudi-Arabiaan
- Howard Webb myönsi tuomarivirheen Merseysiden derbyssä – punaisen olisi pitänyt heilua
- Teemu Pukin ex-valmentaja saamassa kenkää – sarjanoususta huolimatta
- Pep Guardiola kehui vuolaasti vastustajan tähteä: ”Meillä oli käsissämme todellinen huippupelaaja”