Southampton-laituri löysi näyttelijän sisältään – jalkapallon kanssa pieni konflikti: ”Vaikea postata TikTokiin 1-0 -tappion jälkeen”
Kuva: Getty Images
Southamptonin Nathan Redmond on muiden pelaajien tavoin joutunut keksimään itselleen ajankulua sarjojen ollessa keskeytyksissä. 26-vuotias on valinnut luovuutensa väyläksi TikTok -palvelun, jonka tausta sattuu olemaan samalla suunnalla kuin Saintsin omistus; Kiinassa.
Laituri kertoo saaneensa idean palvelun käyttöön kahdeksanvuotiaalta siskoltaan. Hän sanoo pitävänsä siitä, miten jalkapalloilijat tuovat persoonaansa esiin myös kenttien ulkopuolella.
– Monet osallistuvat esimerkiksi eTurnauksiin.
Redmond on erikoistunut tekemään omia versioitaan tunnetuista TV-sarjojen ja elokuvien kohtauksista. Hän myöntää, että kauden mahdollisesti jatkuessa pitää tämä touhu laittaa hyllylle.
– On vaikea postata TikTokiin 1-0 -tappion jälkeen. Sellaista seuraavan viikon ajan pitää pysyä hiljaa, ja osoittaa yleisölle tekevänsä kovaa työtä jotta otteet paranisivat.
Laitahyökkääjän töitä arkisin paiskovan amatöörinäyttelijän bravuuri on toistaiseksi ollut Chris Tuckerin Rush Hour 3 -elokuvan hahmon imitointi. Kun jalkapallo jälleen jatkuu, pääsee yhden A-maaottelun Englannin paidassa pelannut Redmond etsimään parasta versiota itsestään kentällä. Southampton on Valioliigan sijalla 14., seitsemän pisteen päässä putoamisrajasta.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Sheffield Wednesday selvitystilaan – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- Chelsean päävalmentaja hehkuttaa timanttiaan: ”Hyvin samanlainen kuin Cole Palmer”
- Uskomaton ura päättyy: 107 peliminuuttia, 10 pokaalia
- Fantasy Premier League: GW 9 – katso parhaat vaihtoehdot kapteeniksi
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- Sheffield Wednesday selvitystilaan – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Uskomaton ura päättyy: 107 peliminuuttia, 10 pokaalia
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Chelsean päävalmentaja hehkuttaa timanttiaan: ”Hyvin samanlainen kuin Cole Palmer”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”