Lähde: Tottenham kiinnostunut espanjalaiskärjestä – ulosostopykälä 60 miljoonaa euroa
Kuva: Getty Images
Sevillalaislehti Estadio Deportivon mukaan Tottenham on kiinnostunut Betisin Loren Morónista.
26-vuotias Morón on pelannut muutaman vuoden ajan Betisin edustusjoukkueessa. Morón on toiminut tälläkin kaudella joukkueen ykköskärkenä. La Ligassa Morón on iskenyt yhdeksän täysosumaa 26 ottelussa.
Tottenhamin lisäksi myös Napolin kerrotaan olevan kiinnostunut Morónista.
Marbellan kasvatilla on nykyisessä sopimuksessaan 60 miljoonan euron ulosostopykälä, mutta Tottenham ja Napoli suostuisivat maksamaan Betisille hyökkääjästä vain 30 miljoonaa euroa.
Tottenham etsii itselleen uutta hyökkääjää kilpailemaan peliajasta Harry Kanen kanssa. Morón kertoi viime syksynä hylänneensä tarjouksen Valioliigasta. Mediatietojen mukaan silloin West Ham oli espanjalaisen kintereillä.
Morón on viimeistellyt 74 La Liga -ottelussa yhteensä 22 maalia.
LUE MYÖS:
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne

- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina