Veitsin varustautuneet naamiomiehet murtautuivat Dele Allin kotiin – pelaajalle lieviä vammoja

Tottenhamin keskikenttäpelaaja Dele Alli koki keskiviikon vastaisena yönä suuren järkytyksen. Kommandopipoin varustautuneet kaksi miestä murtautuivat noin puoli yhden aikaan yöllä Allin Pohjois-Lontoossa sijaitsevaan kotiin.
24-vuotiaan Allin lisäksi talossa oli neljä muutakin ihmistä: Allin veli sekä molempien naisystävät, sekä lisäksi yksi pelaajan ystävä. Murtomiehet olivat varustautuneet veitsin ja kävivät kahden miehen kimppuun. Toinen heistä oli Alli, jonka kerrotaan saaneen lyönnin kasvoihinsa. Molemmat saivat lieviä kasvovammoja, mutta sairaalahoitoa ei tarvittu.
– Kiitos kaikista viesteistänne. Hirveä kokemus, mutta me kaikki olemme nyt kunnossa. Olen kiitollinen tuesta, Dele Alli itse kommentoi tapausta Twitterissä.
Murtovarkaat saivat ryöstösaaliikseen koruja ja kelloja, ja pakenivat sitten paikalta. Tapauksen tutkinta jatkuu, eikä pidätyksiä ole vielä tehty. Allin kodin turvana on valvontakameroita, ja niiden materiaali on jo poliisin hallussa.
– Olemme tarjonneet tukeamme Delelle ja muille hänen kanssaan eristyksissä olleille. Pyydämme kaikkia asiasta jotain tietäviä auttamaan poliisia tutkimuksissaan, Tottenhamin edustaja kommentoi tapausta.
Vain kaksi kuukautta aiemmin Allin joukkuetoveri Jan Vertonghenin kotiin Pohjois-Lontoossa murtauduttiin niin ikään veitsin varustautuneina. Belgialaispuolustajan perhe oli tuolloin kotona, mutta Vertonghen itse oli joukkueensa kanssa Saksassa pelaamassa RB Leipzigia vastaan.
Tottenhamin maalivahti Hugo Lloris puolestaan hankki äskettäin kotinsa turvaksi 17 000 euroa maksaneen saksanpaimenkoirayksilön, joka on pitänyt yllä turvallisuutta myös armeijassa ja poliisissa.
Dele Alli on tehnyt tällä kaudella Tottenhamille yhdeksän maalia 35 ottelussa. Englannin A-maajoukkueessa hän on pelannut 37 ottelua.
Lähteet: Sky Sports ja Daily Mail
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kepa on ollut monta kertaa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Nyt hän tuo Midaksen kosketuksensa Arsenaliin
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Sky: Manchester United kauppaa hylkiöhyökkääjiään Italiaan
- Brentford-pomo: Christian Nørgaard lähdössä, Bryan Mbeumosta päivitys
- Leeds hankkimassa topparin Bundesliigasta
- Crystal Palace ei vieläkään tiedä, saako se pelata ensi kaudella Eurooppa-liigassa
- Sporting-pomo vihjasi Viktor Gyökeresin hintalapusta – otti Man Unitedin ostokset esimerkiksi
- Pep Guardiola kommentoi kohuturnauksen vaikutusta ensi kauteen: ”Ehkä meitä odottaa katastrofi”
- Englannin ex-kapteenille Paul Incelle syyte rattijuopumuksesta

- Thomas Partey jättää Arsenalin – diilistä ei päästy sopuun