Arsenalin keskikenttäpelaaja haluaa jättää seuran – agentti: ”Minun on neuvoteltava seuran kanssa”

Arsenalin keskikenttäpelaaja Lucas Torreira haluaisi jättää seuran ja palata Italiaan, kertoo hänen agenttinsa Pablo Bentancur.
Uruguayn maajoukkuemies on ollut poissa pelikentiltä maaliskuun alusta lähtien, rikottuaan nilkkansa FA Cup -ottelussa Portsmouthia vastaan.
Alunperin 10 viikon mittaiselle sairaslomalle määrätty Torreira on nyt kuntoutunut kärsimästään vammasta. Hänen edustajiensa mukaan aikataulun mukainen kuntoutuminen oli tärkeä saavutus erityisesti ensi kauden osalta, sillä pelaajan toive olisi palata tänä kesänä Serie A:han.

– Loukkaantuminen oli onneksi odotettua lievempi. Tänään hän on täysin kuntoutunut, ja uskon hänen olevan tärkeä mies seuraavassa siirtoikkunassa, Bentancur kertoi Todo Mercado Webille.
[readmore from=Siirtouutiset]
– Minun on neuvoteltava Arsenalin kanssa. Pelaaja haluaisi palata Italiaan, mutta se on myönnettävä, että häntä ollaan kohdeltu Englannissa todella hyvin.
AC Milan, joka oli kiinnostunut Torreirasta jo viime kesänä, tulee todennäköisesti olemaan entisen Sampdoria-pelaajan perässä myös seuraavan siirtoikkunan auetessa.
Arsenal hankki Torreiran kesällä 2018 noin 29 miljoonalla eurolla. 24-vuotias puolustava keskikenttäpelaaja on esiintynyt tällä kaudella 24 kertaa Valioliigassa, tehden myös yhden maalin.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”

- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”