Darren Bentiltä yllättäviä paljastuksia Dimităr Berbatovista – bulgarialaisen käytös oli kaikille mysteeri: ”Hän ei koskaan puhunut”

Entinen huippuhyökkääjä Darren Bent vieraili TalkSport-podcastissa ja kertoi kokemuksistaan entiseen joukkuekaveriinsa Dimităr Berbatoviin liittyen.
Bent ja Berbatov pelasivat samaan aikaan Tottenhamissa ja Fulhamissa. Bentin mukaan Berbatovin kanssa ei ollut minkäänlaisia ongelmia, mutta syy on varsin yllättävä.
− Hänen kanssaan ei ollut vaikeaa, sillä hän ei koskaan puhunut minulle! Saatoin istua syömässä tyhjässä ruokalassa, ja hän istahti tullessaan toiseen pöytään, Bent kertoi.
Bulgarian maajoukkuehyökkääjä vaikutti Bentin silmään käytökseltään hivenen erikoiselta.
− Maailmassa ei ole ketään, jonka viereen hän istuisi ja jonka kanssa alkaisi käydä keskustelua. En tiedä, johtuiko se ujoudesta vai mistä, mutta sitä ei tapahtunut pelkästään minun kanssani, Bent sanoi ja jatkoi.
− Olin tottunut siihen, sillä pelasin hänen kanssaan ensin Spursissa ja sitten Fulhamissa. Kerroin vain muille jätkille, että se on tyypillistä ”Berballe”.
Berbatov pelasi Valioliigassa myös Manchester Unitedissa. Siellä hän käyttäytyi Bentin kuuleman mukaan toisella tavalla.
− Kun kysyin Manchester Unitedissa hänen kanssaan pelanneilta pelaajilta, oliko hän samanlainen siellä, he vastasivat ”ei”!
Bent tiesi erilaiselle käytökselle syyn.
− Mutta se johtui siitä, että Manchester Unitedissa hänen ei annettu tehdä niin, hänet tavallaan pakotettiin. Meidän kanssaan taas hän oli selvästi paras pelaaja, joten hänen reaktionsa oli ”ei kiitos”.
Berbatov oli Valioliigassa suhteellisen kova maalipyssy. Hän pelasi Englannin pääsarjassa 229 peliä ja teki 94 maalia.
Bulgarian maajoukkueessa tahti oli vielä hurjempi. Huippuhyökkääjä iski 78 maajoukkueottelussa 48 osumaa.
− Fulhamissa hänellä oli vaikeaa, mutta Tottenhamissa hän oli ilmiömäinen, Bent totesi.
Bentin mukaan Berbatov oli siitä huolimatta joukkuepelaaja, vaikka hän ei puhunut kentän ulkopuolella juuri ollenkaan.
− Hän ei ehkä juossut ihan yhtä paljon kuin muut, mutta hän syötti aina oikein ja hän kykeni ratkaisemaan pelejä, joten häntä ei kyseenalaistettu.
− Fulhamissa niin ei kuitenkaan tapahtunut, ja kun siihen lisätään ruokalajutut, niin ilmapiiristä tuli vaikea, Bent jatkoi.
Hiljainen Berbatov jäi useille joukkuekavereille mysteeriksi. Bent kertoi Berbatovin turhauttaneen joitakin ihmisiä, mutta asiasta ei uskallettu sanoa bulgarialaiselle, koska hän oli statukseltaan Fulhamin ykköspelaaja.
− Ihan kuin hän olisi ollut niin ylivertainen muihin nähden, että kaikki kokivat, ettei heillä ole oikeutta sanoa hänelle mitään. Ja vaikka hänkin teki virheitä, kukaan ei puhunut hänelle, Bent päätti.
Lähde: Goal
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- West Hamin Niclas Füllkrugilta ankaraa palautetta omilleen: ”Olen hyvin vihainen”
- Newcastle hankkimassa laiturilupauksen Espanjasta
- Aaron Ramseylle uran ensimmäinen valmennuspesti
- Ange Postecogloulta huonoja uutisia Son Heung-Minista
- Tähtipuolustaja allekirjoitti jatkosopimuksen Crystal Palacen kanssa
- Man United -legenda syyllistyi pahoinpitelyyn syntymäpäiväjuhlillaan – nyt jaettiin rangaistus
- Arne Slot: Tämä tekisi Liverpoolin kesästä onnistuneen
- Arsenal saamassa avainpelaajansa takaisin vielä ennen kauden loppua ”Palaa odotettua aiemmin”
- Philippe Coutinho avoimena uransa käänteestä: ”Minulla oli unelma”
- Mikel Arteta väläytti tärkeää jatkosopimusta: ”Aikomus on selvä”
- Arne Slot: Tämä tekisi Liverpoolin kesästä onnistuneen
- Philippe Coutinho avoimena uransa käänteestä: ”Minulla oli unelma”
- Man United -legenda syyllistyi pahoinpitelyyn syntymäpäiväjuhlillaan – nyt jaettiin rangaistus
- Arsenal saamassa avainpelaajansa takaisin vielä ennen kauden loppua ”Palaa odotettua aiemmin”
- Pep Guardiolalta päivitys Erling Haalandin tilanteesta
- Mikel Arteta väläytti tärkeää jatkosopimusta: ”Aikomus on selvä”
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”
- Ange Postecogloulta huonoja uutisia Son Heung-Minista
- Tähtipuolustaja allekirjoitti jatkosopimuksen Crystal Palacen kanssa
- Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”