ESPN: Man United tarttui tilaisuuteen – yrittää napata himoitun hyökkääjän Liverpoolin edestä
Manchester United on lähtenyt mukaan kilpailuun Timo Werneristä. Asiasta kertoo ESPN.
Mediayhtiön mukaan Liverpool on edelleen kisassa piikkipaikalla, mutta nyt United hönkii niskaan. Unitedissa katsotaan, että Werner olisi profiililtaan sellainen pelaaja, jota seura etsii.
24-vuotias Werner on noussut yhdeksi havitelluimmista keskushyökkääjistä. RB Leipzigissa kesästä 2016 lähtien pelannut saksalainen on tällä kaudella paukuttanut 39 ottelussa hurjat tehot: 30+12. Hän on Bundesliigan maalipörssissä toisena ja kokonaistehotilastossa ykkönen.
Wernerin sopimuksessa on 55 miljoonan euron ulosostopykälä, josta Leipzig ei aio tinkiä. Normaaliolosuhteissa summa ei edes olisi kohtuullisen korkea. Esimerkiksi Barcelona jahtaa tällä hetkellä Internazionalen Lautaro Martínezia, jonka ulosostopykälä on 111 miljoonaa euroa.
Koronavirus on kuitenkin muuttanut tilannetta. Valioliigaseurojen tulot ovat ehtyneet, mutta kulut juoksevat. Kaiken lisäksi seurat joutuvat maksamaan vahingonkorvauksia tv-yhtiöille. Valioliigan top 6 -seurojen osalta korvaussumma on The Guardianin mukaan noin 30 miljoonaa puntaa per seura. Tulevaisuudennäkymät eivät takaa parempia aikoja, sillä Valioliigaa pelattaneen hyvä tovi ilman katsojia. Se tarkoittaa, ettei ottelupäivän tuloja ole tulossa pitkään aikaan.
Kaiken kun ynnää yhteen, Wernerin 55 miljoonan euron ulosostopykälä onkin haastavan suuri. Tuoreiden Sport Bildin tietojen mukaan Liverpoolin on lisäksi tehtävä päätös pian, sillä pykälä on voimassa vain kesäkuun puoliväliin saakka. Leipzigin toimitusjohtaja Oliver Mintzlaff sanoi, ettei hinta kesäkuun puolivälin jälkeen ainakaan putoa.
Nyt voisi siis Man Unitedilla olla paikka iskeä väliin. Uutisoimme aiemmin tänään, että United on nostanut 140 miljoonan punnan edestä luottoa. Joissain lehdissä pohdittiin, voisiko se ennakoida liikkeitä pelaajamarkkinoilla.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Ange Postecoglou summasi ensimmäisen kautensa Tottenhamissa
- Kevin De Bruyne iloitsi uransa erityisintä mestaruutta – ”Minulla on ollut vaikea vuosi”
- Kolme legendaa kasvattivat Kyle Walkerin johtajan viittaan – Man City -kapteeni listasi seuran tähtien erityiset supervoimat
- Pep Guardiola kommentoi tulevaisuuttaan Man Cityssä
- Mikel Arteta onnitteli Man Cityä ja lähetti viestin Arsenal-yhteisölle
- Liverpool-puolustajan maali kirjoitti valioliigahistoriaa
- Erling Haaland voitti jälleen Valioliigan kultaisen kengän: ”Ei se huonosti mennyt”
- Jürgen Klopp piti Liverpool-faneille hienon puheen ja laittoi yleisön laulamaan seuraajansa nimeä
- Näin FA Cupin finaali vaikuttaa Valioliigan europelipaikkoihin
- Pasi Rautiainen Viaplaylla: ”Historiassa yksi pelaaja menisi heittämällä tähän Man Cityn joukkueeseen”
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Erik ten Hag löysi positiivisen näkökulman Man Unitedin katastrofikauteen – ”Me tiedämme”
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana