Tottenhamin keskuspuolustaja Jan Vertonghen on ilmestynyt Manchester Cityn kohdelistalle kesän siirtoikkunan alla, The Telegraph uutisoi.

Manchester City valmistautuu kesän siirtomarkkinoille peräti 200 miljoonan punnan siirtokassalla CAS:n kumottua UEFA:n asettaman europelirangaistuksen aiemmin tällä viikolla. Vertonghen ei kuitenkaan maksaisi seuralle mitään, sillä hänen sopimuksensa Pohjois-Lontoossa umpeutuu heinäkuun lopulla.

Pep Guardiola aikoo keskittyä puolustuksensa vahvistamiseen kauden päättymisen jälkeen. Espanjalaisluotsi haluaisi hankkia joukkueeseensa sekä uuden topparin että vasemman laitapuolustajan. 33-vuotias belgialaispuolustaja pystyy pelaamaan kummallakin pelipaikalla.

LUE MYÖS: José Mourinho ei halua myydä Tottenham-kaksikkoa Barcelonaan: ”En ole luovuttanut kenenkään suhteen”

AS Roma, Internazionale, Real Betis ja Sevilla ovat myös kiinnostuneita Vertonghenista, jonka Ajax yritti hankkia takaisin tammikuussa. Mahdollisuus jäädä Englantiin on kuitenkin houkutteleva vaihtoehto veteraanipuolustajalle.