Liverpooliin siirtoaikeet etenevät – Bayern München -pomo myönsi keskikenttäpelaajansa lähtöhalut: ”Meidän täytyy hyväksyä se”
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenin seurapomo Karl-Heinz Rummenigge myönsi, että keskikenttäpelaaja Thiago Alcântara haluaa jättää seuran. Thiagon perässä on tiettävästi ollut ainakin Valioliigan mestari Liverpool.
Uutisoimme aiemmin Bild-lehden tietoihin perustuen, että Bayern haluaa Thiagosta noin 30 miljoonaa euroa. Espanjalaisen keskikenttäpelaajan sopimus on päättymässä kesällä 2021. Bayern neuvotteli Thiagon kanssa jatkosopimuksesta, mutta neuvottelut tyssäsivät lopulta pelaajan lähtöhaluihin.
– Hasanin (Salihamidžic, Bayernin urheilutoimenjohtaja) ja hänen (Thiagon) väliset keskustelut ovat olleet hyviä. Jossain vaiheessa näytti jopa siltä, että sopimus saadaan tehtyä. Mutta sitten Thiago kertoi Hasanille, että hän haluaa kokea jotain uutta. Meidän täytyy hyväksyä se, Rummenigge kertoi Sky Germanylle.
Alcântara on edustanut Bayernia kesästä 2013, jolloin hän siirtyi Saksaan Barcelonasta 25 miljoonalla eurolla. 29-vuotias keskikenttäpelaaja pelasi viime kaudella 26 bundesliigaottelussa.
Lisäksi vastuuta on tullut myös kuudessa Mestarien liigan ottelussa. Bayern on yhä mukana Mestarien liigassa, ja se kohtaa ensi viikon lauantaina neljännesvälierien toisessa osaottelussa Chelsean. Avausosa päättyi Bayernin 3-0-vierasvoittoon.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Athletic: Manchester Cityn sisällä uskotaan Pep Guardiolan poistuvan seurasta
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Huhuissa pyörinyt Valioliiga-luotsi kiistää väitteet
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Hurja huhu: Tässä on Manchester Cityn uusi manageri – Pep Guardiolan aika päätökseen?
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä