Gareth Southgate koki karmean epäonnistumisen 24 vuotta sitten – se kalvaa yhä mieltä: ”En koskaan tuntenut vihaa”
Kuva: Getty Images
Englannin maajoukkueen päävalmentaja Gareth Southgate myöntää, että epäonnistunut rangaistuspotku vuoden 1996 EM-kotikisoissa kalvaa edelleen hänen mieltään.
Southgate tunsi murskanneensa kansakunnan haaveet ensimmäisestä jalkapallon suurvoitosta 30 vuoteen.
– Muistan, että palasin hotellille ja söin illallista Stuart Pearcen kanssa, joka oli käynyt läpi saman kuin mitä minä kävin läpi sillä hetkellä, hän kertoo.
– Hän pystyi välittömästi kertomaan minulle, minkälaisilta seuraavat kuukaudet saattaisivat vaikuttaa ja mitä saattaisin kokea. Jälkikäteen ajatellen se oli todella korvaamatonta.
Southgate epäonnistui pilkulta välieräottelussa Saksaa vastaan. Se oli hänen ammattilaisuransa kovin paikka.
– En koskaan tuntenut vihaa, tunsin vain surua, katumusta ja vastuuta. Pienessä määrin se elää edelleen sisälläni. Sitä on vaikea hyväksyä ammatillisesti, että epäonnistuin paineen alla siinä valtavassa valokeilassa.
Lähde: Evening Standard
LUE MYÖS:
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista