Chelsean Frank Lampard käänsi nopeasti katseensa tulevaan: ”Olemme kehitysvaiheessa”

Kuva: Getty Images
Chelsean päävalmentaja Frank Lampard myöntää, että hänen joukkueensa on vielä kehitysvaiheessa.
Lampardin joukot putosivat lauantaina Mestarien liigasta, kun Bayern München otti neljännesvälierien toisessa osassa 4-1-voiton ja paineli jatkoon yhteismaalein 7-1. Englantilaisjoukkueista vain Arsenal on kokenut Mestarien liigassa isomman tappion kaksiosaisessa ottelussa. Tuolloinkin asialla oli Bayern, joka höykytti Tykkimiehiä yhteismaalein 10-2 kauden 2016-17 ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.
Chelsea päästi tällä kaudella kaikkiaan 79 maalia, mikä tarkoittaa keskimäärin 1,44 päästettyä maalia per ottelu. Sinipaitojen saldo on viimeksi ollut huonompi kaudella 1990-91, kun he päästivät keskimäärin 1,64 maalia ottelua kohden.
Pelkkää alamäkeä lontoolaisten kausi ei suinkaan ole ollut. Chelsea pääsi myös ensi kaudeksi Mestarien liigaan ja ylsi FA Cupin loppuotteluun, jossa se kuitenkin hävisi Arsenalille.
Lampardin Chelsea on saanut kiitosta tämän kauden saavutuksistaan, mutta päävalmentaja sanoi lauantain ottelun jälkeen, että lontoolaiset eivät halua tyytyä nykyiseen tasoonsa.
– Tässä ei puhuta pienestä työstä, olemme kehitysvaiheessa. Tämä ei ole normaalia Chelsealle. Viimeisen 20 vuoden aikana meillä on ollut joukkeita, joissa on ollut pelaajia parhaassa iässäään, kuten [Eden] Hazard, [Diego] Costa, [Petr] Čech, [John] Terry ja [Didier] Drogba, kommentoi Lampard BT Sportille.

LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Arne Slot vahvisti: Avainpelaaja sivussa illan Mestarien liigan ottelusta
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille