Ole Gunnar Solskjær pudotti ison vihjeen – Paul Pogba jatkosopimukseen Man Unitedin kanssa?

Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær on vihjannut, että Paul Pogba olisi pidentämässä sopimustaan seuran kanssa.
Pogban kausi on ollut hyvin hajanainen, sillä se on sisältänyt runsaasti turhauttavia loukkaantumisongelmia sekä lukemattomia siirtohuhuja pelaajan potentiaalisesta lähdöstä. Ranskan maajoukkuetähteä on yhdistetty vahvasti sekä Zinédine Zidanen Real Madridiin että hänen entiseen seuraansa Juventukseen.
27-vuotiaan Pogban sopimus Old Traffordilla on myös päättymässä alle vuoden kuluttua, minkä takia United on vaarassa menettää seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan täysin ilmaiseksi.
Solskjær on kuitenkin sanonut, että kesällä 2016 hankittu Pogba tullaan näkemään seurassa vielä useamman vuoden ajan.

– Mitä Paul on sanonut [uuden haasteen löytämisestä], on tullut sanotuksi aiemmin. Palattuaan loukkaantumisestaan, hän on ollut meille suuri ilo, Solskjær kertoi sunnuntaina lehdistölle Goalin mukaan.
– Hän on tehnyt todella kovasti töitä, hän on iloinen ja pelaa hyvin. Me tulemme näkemään hänen parhaita otteitaan seuraavan muutaman kauden aikana, olen siitä varma. Odotan hänen kasvavan tämän joukkueen kanssa.
[readmore from=Manchester-United]
– Hänen on oltava yksi joukkueen johtajista, yksi joukkueen päähahmoista, koska hän lähestyy pelaajauransa huippua 27 vuoden ikäisenä. Odotan hyvin innolla työskentelemistä hänen kanssaan.
Pogba pelasi päättyneellä valioliigakaudella 16 ottelua ja keräsi vyölleen neljä maalisyöttöä sekä yhden täysosuman. Manchester United kohtaa maanantaina FC Kööpenhaminan Eurooppa-liigan puolivälierissä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Mikel Arteta selitti Arsenal-lahjakkuuden pienentynyttä vastuuta: ”Se voi muuttua nopeasti”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Jack Wilshere joutui pettymään – lähtee Norwichista
- Sunderland voittoon nousukarsinnoissa – edun kanssa kotipeliin
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin