Sheffield United hankkimassa nuorta puolustajaa hyvällä hinnalla – oli talvella siirtymässä AC Milaniin
Kuva: Getty Images
Pahoissa talousvaikeuksissa painiva Wigan on hyväksynyt Sheffield Unitedin kahden miljoonan punnan (noin 2,2 miljoonaa euroa) tarjouksen laitapuolustaja Antonee Robinsonista, kertoo Sky Sports.
Yhdysvaltain A-maajoukkueessa toissa vuonna debytoinut Robinson, 23, oli siirtymässä viime tammikuussa Italian suurseuraan AC Milaniin, mutta hänen lääkärintarkastuksessaan ilmeni ongelma, minkä takia diiliä ei saatu toteutettua ennen siirtoajan umpeutumista.
Seurat olivat jo päässeet sopuun alustavasta kuuden miljoonan punnan siirtokorvauksesta, joka olisi voinut nousta aina kymmeneen miljoonaan asti pysyvän siirron myötä. Wigan hankki Robinsonin viime kesänä Evertonista alle kahdella miljoonalla punnalla.
Sky Sportsin tietojen mukaan Robinsonin odotetaan pääsevän Sheffield Unitedin kanssa sopuun henkilökohtaisista ehdoista, ja siirto toteutunee tällä viikolla.
Robinsonin nykyistä sopimusta on jäljellä vielä kaksi vuotta, mutta maksukyvyttömän Wiganin on pakko myydä pelaajiaan, jotta se saa maksettua palkkoja ja velkojaan pois. Alempien sarjatasojen kattojärjestö English Football League antoi seuralle rangaistukseksi 12 pisteen vähennyksen, jonka myötä Wigan tippui ensi kaudeksi kolmanneksi korkeimmalle sarjaportaalle, Ykkösliigaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Viktor Gyökeres palasi Lissaboniin – Sporting-luotsi avasi viime kesän tapahtumia
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Guardian: Chelsea-kapteeni saa huokaista helpotuksesta – pääsemässä sittenkin pelikuntoon ennen MM-kisoja
- Toimittaja: Chelsea haluaa tehdä jatkosopimuksen kohun keskellä olevan luottopelaajansa kanssa
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Jack Wilshere: Max Dowmanin pitäisi päästä Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn