Useista lähteistä kantautuu tietoja, joiden mukaan Arsenal olisi edistynyt Gabriel Magalhãesin hankinnassa. Ranskalaisen Lillen 22-vuotiaan keskuspuolustajan siirto on lähinnä enää pelaajast itsestään kiinni.

The Guardian sekä ESPN kertovat, että Lille olisi hyväksynyt Arsenalin 24 miljoonan euron tarjouksen Magalhãesista, mutta topparin täytyy vielä itse tehdä päätös tulevaisuudestaan. Brasilialainen toppari kiinnostaa myös muita seuroja. Esimerkiksi Napoli tarkkailee Magalhãesia korvaajaksi Kalidou Koulibalylle, joka saattaa vielä lähteä siirtoikkunan aikana.

Lille on joka tapauksessa avoin Magalhãesin siirrolle.

– Hän on yksi niistä pelaajista, joiden annamme lähteä tänä kesänä. Hän pyysi sitä ja haluaa kokeilla jotain uutta. Kerroimme hänelle selkeästi, mitkä meidän odotuksemme ovat. Keskustelimme useiden seurojen kanssa ja useat seurat ovat täyttäneet meidän odotuksemme. Olemme antaneet hänelle aikaa päättää, Lillen seurapresidentti Gérard Lopez sanoi viikonloppuna.

Selvää on siis tässä vaiheessa se, että Magalhães vaihtaa seuraa, mutta lopullinen määränpää on vielä auki. Arsenalin uskotaan olevan vahvoilla. Lopezin mukaan päätös saatetaan nähdä jo tällä viikolla. Sky Sportsin mukaan Napoli olisi tehnyt hiljattain vielä tarjouksen Magalhãesista.

– Se tulee olemaan kokonaan hänen päätöksensä. Yritämme ohjata pelaajaa johonkin suuntaan, mutta loppuen lopuksi se on aina pelaajan oma päätös. Tiedän, että hän aikoo tehdä päätöksen aikaisin ensi viikolla (tällä viikolla), Lopez sanoi viikonloppuna.

Myös Everton on ollut brassitopparin kintereillä. Everton oli pääsemässä sopuun siirrosta aiemmin tänä vuonna, mutta lopulta kiinnostuneita seuroja ilmeni useampikin ja kauppa kaatui.

Magalhães siirtyi Lilleen kesällä 2017, jonka jälkeen mies vietti lainapestit Troyesissa sekä Dinamo Zagrebin kakkosjoukkueessa. Viime kaudella brassitoppari pelasi Ligue 1:ssä 24 ottelua lunastaen avauskokoonpanon paikan.

Muokattu 19.8. klo 10.34: Lisätty tieto Napolin tarjouksesta.