BBC: Harry Maguire vapautettiin poliisin pidätyksestä vietettyään kaksi yötä putkassa
Manchester Unitedin kapteeni Harry Maguire ei ole tunnustanut syyllisyyttään, ja hänet on vapautettu poliisin pidätyksestä pelaajan vietettyä kaksi yötä putkassa Mykonoksen saarella.
27-vuotiaan keskuspuolustajan tuomioistuimen päivämäärä on asetettu ensi viikon tiistaille, mutta hänen ei itse tarvitse olla oikeussalissa läsnä. Maguire ei kommentoinut tilannetta poistuttuaan oikeudesta lauantai-iltapäivänä, mutta hänen asianajajansa mukaan englantilaistoppari on vapaa mies ”juuri nyt”.
Kreikkalaisen poliisin jakaman tiedotteen mukaan poliisit yrittivät erottaa kaksi ryhmää toisistaan baarin ulkopuolella torstai-iltana. Kiistan keskellä kolme brittiä hyökkäsivät poliisien kimppuun loukattuaan heitä ensin suullisesti. Kaikki kolme joutuivat väitetyn tappelun seurauksena pidätetyksi.
Poliisin tiedotteen mukaan yksi pidätetyistä henkilöistä yritti tarjota poliisille rahaa, jotta heitä vastaan aloitettu oikeudenkäynti ei saisi tuulta alleen. Poliisin mukaan tapauksessa käsitellään syytöksiä ”virkamiehiin kohdistuvasta väkivallasta, tottelemattomuudesta, ruumiinvammoista, virkamiehen pahoinpitelystä ja lahjonnasta”.
Vielä ei ole varmaa, mitkä syytökset koskevat Maguirea. Sky Sportsin mukaan lahjontayrityksestä voi kuitenkin seurata peräti kolmen vuoden vankeusrangaistus. Englannin maajoukkuepuolustaja oli Kreikassa lomalla, mutta palaa nyt Manchesteriin.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Tässä ehdokkaat Valioliigan kauden parhaaksi pelaajaksi
- Aston Villalla edessä ”kauden isoin ottelu” – pelaako ykkösvahti?
- Chelsea valmis maksamaan yli 30 miljoonaa euroa 17-vuotiaasta nuorukaisesta
- Marca: Manchester United kiinnostunut Espanjan maajoukkuevahdista
- Athletic: Thomas Tuchel on kiinnostunut Manchester Unitedin päävalmentajan pestistä
- Aston Villan pelaaja palasi harjoituksiin 272 päivän jälkeen
- Bayernin jättävä Thomas Tuchel ”rakasti” Valioliigassa valmentamista
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut

- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Bayernin jättävä Thomas Tuchel ”rakasti” Valioliigassa valmentamista
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”