Lehti: Liverpool on tehnyt ison tarjouksen Wolverhamptonin hyökkääjästä – neuvottelut edenneet pitkälle
Kuva: Getty Images
Liverpool on tehnyt tarjouksen Wolverhamptonin laitahyökkääjästä Diogo Jotasta, kertoo The Times.
Lehden mukaan seurojen väliset neuvottelut 23-vuotiaasta Jotasta ovat edenneet pitkälle ja lopullisen siirtosumman odotetaan olevan yli 38,5 miljoonaa euroa.
Samaan aikaan Liverpool neuvottelee toppari Ki-Jana Hoeverin myymisestä Wolvesiin. Hollantilainen Hoever, 18, on edustanut Liverpoolia kaksi vuotta ja pelannut seuran ykkösmiehistössä neljästi. Hoeverin ja Jotan neuvottelut pidetään kuitenkin erillään toisistaan.
Jota jätettiin torstaina Wolvesin kokoonpanon ulkopuolelle liigacupissa, ja hän oli käyttämätön vaihtopelaaja Valioliigan avauskierroksella Sheffield Unitedia vastaan.
[readmore from=Liverpool]
Wolverhamptonin päävalmentaja Nuno Espírito Santo perusteli portugalilaislaiturin pelaamattomuutta seuraavasti: ”Hän ei ollut käytettävissä, meidän on tehtävä päätöksiä. Meidän on valmisteltava joukkuetta [ottelua varten].
Jota siirtyi Wolvesiin kesällä 2017 Atlético Madridista lainalle ja vuotta myöhemmin pysyvällä siirrolla 14 miljoonan euron korvausta vastaan. Hän on pelannut Wolverhamptonin paidassa 131 ottelua tehden niissä yhteensä 44 maalia ja syöttäen 19.
The Timesin mukaan Jotan saapuminen Anfieldille tarkoittanee sitä, että Liverpoolin rotaatiohyökkääjä Divock Origi etsii itselleen uuden seuran.
Liverpool on tässä siirtoikkunassa hankkinut jo kaksi pelaajaa. Laitapuolustaja Konstantinos Tsimikas värvättiin Olympiakosista 13 miljoonalla eurolla ja keskikenttäpelaaja Thiago Alcântara Bayern Münchenistä 22 miljoonalla eurolla.
Evening Standardin mukaan Liverpool on pitänyt silmällä myös Valioliigasta pudonneen Watfordin laitahyökkääjää Ismaïla Sarria, mutta Hornets haluaa hänestä vähintään 44 miljoonaa euroa, joten Jota nousi esiin uutena vaihtoehtona.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut