ESPN: Arsenal valmistelee viime hetken lainatarjousta Chelsean keskikenttäpelaajasta
Arsenal joutui lauantaina pettymään, kun Mikel Artetan tavoittelema Houssem Aouar päätti jäädä vielä yhdeksi kaudeksi Olympique Lyonnaisin riveihin.
Lontoolaisseura teki Ranskan maajoukkuepelaajasta 35 miljoonan euron tarjouksen, mutta Lyon ei suostunut kauppaamaan 22-vuotiasta tähtimiestään eteenpäin alle 50 miljoonalla eurolla.
Arsenal ei kuitenkaan aio jäädä nuolemaan haavojaan, vaan valmistelee viime hetkien tarjousta kohdelistan toisesta huippupelaajasta: Jorginhosta.
Arsenal on tehnyt edellisvuosien aikana useita pelaajakauppoja paikallisvastustaja Chelsean kanssa. Petr Čech, Olivier Giroud, David Luiz ja Willian ovat kaikki vaihtaneet maisemaa lontoolaisseurojen välillä, minkä takia Jorginhon potentiaalisessa Arsenal-siirrossa ei olisi sinänsä mitään uutta.
Arteta on epätoivoisesti uuden keskikenttäpelaajan perässä ja toivoo pääsevänsä Chelsean kanssa sopuun Jorginhon siirrosta ennen siirtoikkunan sulkeutumista maanantai-iltana.
ESPN:n mukaan Arsenal haluaisi tuoda 28-vuotiaan italialaisen Emiratesille loppukauden mittaisella lainasopimuksella, sillä seuralla ei ole varaa hankkia pelaajaa pysyvästi itselleen tällä hetkellä. Jorginho siirtyi Chelseaan kaksi vuotta sitten peräti 57 miljoonalla eurolla.
[readmore from=Chelsea]
ESPN:n mukaan Chelsea ei haluaisi luopua Jorginhosta ennen uuden puolustavan keskikenttäpelaajan hankkimista hänen tilalleen. Frank Lampardin on kuitenkin pienennettävä isokokoista ryhmäänsä ennen siirtoikkunan sulkeutumista, minkä takia Arsenal pitää Jorginhon kaappaamista täysin mahdollisena.
Jorginho teki kaksi maalia rangaistuspotkusta, kun Chelsea musersi Crystal Palacen 4-0-lukemin lauantaina. Italian maajoukkuepelaajan sopimus Stamford Bridgellä ulottuu vuoteen 2023.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”