Guardian: Edinson Cavani lähestyy sensaatiomaista siirtoa Manchester Unitediin – lääkärintarkastus sunnuntaina

Englantilaislehti The Guardianin mukaan Manchester United on lähellä hankkia Paris Saint-Germainin entisen tähtihyökkääjän Edinson Cavanin vuoden mittaisella sopimuksella, johon sisältyy optio yhdestä lisävuodesta.
Viimeiset seitsemän vuotta Ranskan pääkaupungissa pelannut uruguaylaiskärki on ollut kesästä lähtien vapaa agentti, minkä takia United ei maksa 33-vuotiaasta lainkaan siirtokorvausta.
Cavanin tyyris 10 miljoonan euron vuosipalkka siirtyy kuitenkin Unitedin vastuulle, minkä lisäksi sen on maksettava suuri siirtopalkkio pelaajan agentille.
Cavania on aiemmin tänä kesänä viety sekä Benficaan että Atlético Madridiin, mutta kumpikin siirto on The Guardianin mukaan kaatunut juurikin agentin korkeisiin vaatimuksiin.
Pelaajakauppoihin erikoistuneen italialaistoimittajan Fabrizio Romanon mukaan Cavanin siirto Manchester Unitediin on enää muodollisuuksia vaille valmis. BBC puolestaan uutisoi, että Uruguayn maajoukkuekärki lentää sunnuntain aikana Manchesteriin lääkärintarkastusta varten.
[readmore from=Manchester-United]
Cavani jätti PSG:n seurahistorian parhaimpana maalintekijänä, onnistuttuaan 200 kertaa pariisilaisten paidassa. Hän voitti seuran kanssa useita pokaaleja, kuten kuusi Ranskan pääsarjamestaruutta. Hän on tehnyt myös 50 maalia 116 ottelussa Uruguayn maajoukkueelle.
United – joka kohtaa PSG:n tämän kauden Mestarien liigan lohkovaiheessa – on hankkinut kesän aikana vain yhden uuden pelaajan. Hollantilainen keskikenttäpelaaja Donny van de Beek saapui seuraan syyskuun alussa, kun United pääsi Ajaxin kanssa sopuun hänen 39 miljoonan euron siirtokorvauksesta.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan