Antonio Conte hankki jo kuudennen entisen valioliigapelaajan Interiin – peräti neljä Man Unitedista
Kuva: Getty Images
Päävalmentaja Antonio Conte on saanut jälleen yhden entisen valioliigapelaajan Internazionaleen.
Inter vahvisti verkkosivuillaan lainanneensa Matteo Darmianin Parmasta. Moni muistanee Darmianin Manchester Unitedista, jonka paidassa italialainen pelasi kaudet 2015-19.
Darmian ei ole ainoa entinen United-pelaaja, joka on siirtynyt viime aikoina Interiin.
Vuosi sitten United myi Romelu Lukakun Interiin 74 miljoonan euron kaupassa. Alexis Sánchez pelasi Interissä viime kauden lainalla ja siirtyi milanolaisseuraan tänä kesänä ilmaiseksi. Ashley Young puolestaan siirtyi Unitedista Interiin viime tammikuussa 1,7 miljoonalla eurolla.
United-pelaajien lisäksi Conte on haalinut pelaajia muistakin valioliigaseuroista. Christian Eriksen siirtyi Tottenhamista Interiin viime talvena 27 miljoonan euron kaupassa. Manchester Cityn puolustaja Aleksandar Kolarov puolestaan siirtyi AS Romaan kolme vuotta sitten ja sieltä Interiin kuukausi sitten.
✓ Romelu Lukaku
✓ Alexis Sánchez
✓ Ashley Young
✓ Christian Eriksen
✓ Aleksandar Kolarov
✓ Matteo Darmian
Antonio Conte now has six former Premier League players in his squad including five from the Manchester clubs.
✓ Alexis Sánchez
✓ Ashley Young
✓ Christian Eriksen
✓ Aleksandar Kolarov
✓ Matteo Darmian
Antonio Conte now has six former Premier League players in his squad including five from the Manchester clubs.
DONE DEAL: Inter Milan have confirmed the signing of Matteo Darmian from Parma on a season-long loan with an obligation to make the transfer permanent.
#DeadlineDay
#DeadlineDay
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Jack Wilshere: Max Dowmanin pitäisi päästä Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn
- FA Cupin välieräparit selvillä
- FA Cupissa uskomatonta vuoristorataa: Karmea sulaminen lisäajalla ja voitto rankkareilla
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Kapteeni jättää Manchester Cityn
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- FA Cupissa uskomatonta vuoristorataa: Karmea sulaminen lisäajalla ja voitto rankkareilla
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Onko Man Cityllä käsissään uusi supertähti? – ”Pystyy tekemään mitä tahansa”
- Myös toinen Newcastle-puolustaja jättämässä seuran