Sky: West Hamin avaustarjous entisestä Valioliiga-hyökkääjästä hylätty – hintalappu lähes 20 miljoonaa euroa
Kuva: Getty Images
Uutisoimme aiemmin tällä viikolla West Hamin aloittaneen siirtoneuvottelut Bournemouthin kanssa norjalaishyökkääjä Joshua Kingin potentiaalisesta siirrosta Lontoon Olympiastadionille.
Sky Sportsin tuoreimpien tietojen mukaan West Hamin avaustarjous Kingistä on kuitenkin hylätty tänään, sunnuntaina. Tarjous oli lähteen mukaan 13 miljoonaa puntaa (noin 14,3 miljoonaa euroa).
Bournemouth putosi täksi kaudeksi Mestaruussarjaan. Seura on kuitenkin myynyt useita avainpelaajiaan takaisin Valioliigaan kuluvan kesän aikana. Aaron Ramsdale, Nathan Aké ja Callum Wilson ovat kaikki löytäneet itselleen uuden seuran Englannin pääsarjatasolta.
LUE MYÖS: Sky: West Ham lähellä jättidiiliä – neuvottelut Mestaruussarjan tähtipelaajasta edenneet pitkälle
Bournemouth on tiettävästi valmis luopumaan myös Kingistä, jonka sopimus Vitality Stadiumilla umpeutuu kauden 2020-21 jälkeen. Seura on kuitenkin asettanut avainhyökkääjälleen lähes 20 miljoonan euron hintalapun, kertoo Sky.
King, 28, on tehnyt Valioliigassa yhteensä 48 maalia 161 otteluun. Manchester Unitedin akatemiakasvatti osui viime kaudella kuudesti 26 sarjaotteluun.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla