Troy Deeney tekemässä pikapaluun Valioliigaan? Huhut vievät mörssäriä taas selviämistaisteluun

Watfordin matkassa Valioliigasta Mestaruussarjaan viime kauden jälkeen päätynyt hyökkääjä Troy Deeney saattaa palata korkeimmalle sarjatasolle hyvinkin pian.
Kotimaisessa siirtoikkunassa, joka on avoinna vielä perjantaihin saakka, odotetaan nähtäväksi useidenkin mestaruussarjapelaajien siirtoja Valioliigaan. Deeneyn kintereillä aiemmin ollut Tottenham ei enää havittele 32-vuotiasta Harry Kanen kakkosmieheksi, päädyttyään lainaamaan Carlos Viníciusin Benficasta kauden ajaksi. Paikka monivuotiselle Hornets-kärjelle saattaa sen sijaan löytyä tutusta päästä sarjataulukkoa.
Nousijajoukkue West Bromwich on tuskaillut maalinteon kanssa uuden pääsarjataipaleensa alussa. Sen sarjasija on 17., yhdellä tasapelillä. Baggiesin maaliero on -8, joten tehoille olisi kysyntää. talkSPORTin mukaan Deeney saattaa pukea uuden raitapaidan päälleen.
Muita mahdollisia sarjatasoa ylemmäs siirtyviä ovat myös Watfordia toistaiseksi edustava toppari Craig Dawson ja Brentfordin Saïd Benrahma, joiden sanotaan olevan hyvin lähellä siirtoa West Hamiin, sekä Swansean André Ayew, joka on Deeneyn tavoin West Bromin, mutta toisaalta myös Brightonin kiikareissa.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- Independent: Graham Potter herättänyt lontoolaisseuran kiinnostuksen
- Sky: Everton kiinnostunut 40 miljoonaa euroa maksavasta hyökkääjästä
- João Félix ei jatka Chelseassa
- Marca: Real Madridin jättävä Marco Asensio siirtymässä Valioliigaan
- Virallista! Liverpool nimitti uuden urheilutoimenjohtajan
- Norwich on antanut tähdelleen luvan lähteä – aiemmin perässä olivat Barcelona ja Bayern
- Chelsea tavoittelee Uruguayn maajoukkuepelaajaa – ulosostohintana 60 miljoonaa euroa
- Erik ten Hag kommentoi Harry Maguiren tilannetta – kapteeni ei ole tyytyväinen
- Sky: Englannin maajoukkuetähti ollut Thomas Tucheliin yhteyksissä Bayern-siirtoon liittyen
- Marca: Real Madridin jättävä Marco Asensio siirtymässä Valioliigaan
- Independent: Graham Potter herättänyt lontoolaisseuran kiinnostuksen
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- João Félix ei jatka Chelseassa
- Sky: Everton kiinnostunut 40 miljoonaa euroa maksavasta hyökkääjästä
- Norwich on antanut tähdelleen luvan lähteä – aiemmin perässä olivat Barcelona ja Bayern
- Times: Barcelona yrittää 100 miljoonan euron pelaajahankintaa Valioliigasta
- Virallista! Liverpool nimitti uuden urheilutoimenjohtajan
- ”Tuntuu kuin olisin pelannut jalkapallon läpi!” – Valioliigaan nousee poikkeuksellinen pelaaja
- Erik ten Hag kommentoi Harry Maguiren tilannetta – kapteeni ei ole tyytyväinen