Mikel Arteta kertoi, miksi Mesut Özil ei mahtunut Arsenalin valioliigamiehistöön: ”En ole onnistunut siinä”
Kuva: Getty Images
Arsenal-manageri Mikel Arteta on itsensä kanssa sujut päätöksestä jättää Mesut Özil pois tämän kauden Valioliiga- ja Eurooppa-liiga-miehistöstä. Espanjalaisluotsia harmittaa kuitenkin se, ettei hän ole itse saanut saksalaistaiturista enemmän irti.
Özil, joka on Arsenalin historian parhaiten palkattu pelaaja, on todennäköisesti pelannut viimeisen ottelunsa lontoolaisseuran paidassa. 32-vuotias vastasi Artetan tekemään ratkaisuun pettyneenä, mutta lupasi taistella tilaisuudestaan loppuun saakka. Arteta perusteli päätöstään keskiviikon lehdistötilaisuudessa.
– Se oli ainoastaan jalkapalloon perustuva päätös ja minun itsetuntoni on täysin levollinen asian kanssa, koska olen ollut hyvin reilu hänelle. Olen kommunikoinut hänelle korkealla tasolla ja me kumpikin tiedämme, mitä toisiltamme odottaa, Arteta kertoi Sky Sportsin mukaan.
– Hän on saanut täysin samat mahdollisuudet kuin muutkin pelaajat. Olen surullinen, että minun oli jätettävä kolme pelaajaa pois tästä listasta, mutta yritin katsoa jokaista heistä silmiin ja hyväksyä asian.
[readmore from=Arsenal]
– Mesutin kohdalla minulla on tällainen tunne, koska olen ollut hänelle hyvin suorasanainen aina siitä lähtien kun saavuin tähän seuraan. Tämä ei liity millään lailla [Özilin käyttäytymiseen]. Se on minun päätökseni.
– Minun työni on tuoda pelaajien parhaat puolet esiin, jotta niitä voi käyttää hyväksi joukkueen kokonaissuorituksissa. Nyt en kuitenkaan ole onnistunut siinä ja otan siitä täyden vastuun, Arteta lisäsi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma