Mikel Arteta avasi Arsenal-kasvatin hankalaa tilannetta: ”Kun näkee kaiken sen”
Kuva: Getty Images
Arsenalin oma kasvatti, hyökkääjä Reiss Nelson on pelannut edustusjoukkueessa tällä kaudella vasta 80 minuuttia – niistäkin osan Community Shield -ottelussa. Joukkueen Eurooppa-liigan avauspelissä Rapid Wieniä vastaan 20-vuotias otettiin kentälle aivan lisäajan lopussa. Goonereiden keskuudessa onkin jo esiintynyt ihmetystä siitä, miksi kauden 2018-2019 lainalla Hoffenheimissa olleeseen sähikäiseen ei luoteta.
Manageri Mikel Arteta avasi aihetta seuraavan Eurooppa-liiga -ottelun alla.
– Meillä oli Reissin suhteen muutamia suunnitelmia, joista yksi oli hänen lähettämisensä uudelle lainalle, hyökkäyspäämme kovasta kilpailutilanteesta johtuen. Näin hänelle oltaisiin saatu peliaikaa.
Siirtoa ei kuitenkaan tapahtunut, mikä johtui kaikesta päätellen enimmäkseen pelaajan omista toiveista.
– Siihen oli useita syitä. Hän itse oli hyvin päättäväinen halussaan taistella paikasta täällä. Totta puhuen, hän on ollut harjoituksissa erittäin hyvä.
Vaikka torstai-illan Dundalk-kohtaamisessa on painavat syyt odottaa Nelsonia kentälle jopa avausvihellyksestä alkaen, ei minuutteja ilman kovaa taistelua kaudella tästä eteenkään päin ole tarjolla.
– Päädyimme siirtoikkunan lopuksi melko isoon joukkueeseen. Kuitenkin, kun näkee kaiken sen halun, intohimon ja varmuuden pelaajassa, on taipuvainen haluamaan pitää tämän, huolimatta siitä että pelimahdollisuudet tulevat olemaan rajoitetut.
Sitkeyttä vaaditaan, niin pelaajalta itseltään kuin sivusta seuraajilta.
– Hän tulee saamaan näytön paikkansa oikeilla hetkillä, Arteta sanoo.
Tarvittavan kierrätyksen lisäksi Nelsonin pelimahdollisuuksia torstaina nostaa Willianin epävarma kunto, pohjevamman jäljiltä.
Lähteet: Independent, Arsenal
LUE MYÖS:
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta