Saksa romahti brutaalisti Espanjaa vastaan – Mesut Özililtä viiltävä kuitti
Kuva: Getty Images
Mesut Özil näki tilaisuutensa tulleen, kun Saksa romahti Espanjaa vastaan Nations Leaguen ottelussa maalein 0-6.
Özilin maajoukkueura päättyi jokseenkin riitaisissa tunnelmissa vuoden 2018 MM-kisojen jälkeen. Özil koki, että hänestä tehtiin syntipukkia, eikä miestä ole sen koommin maajoukkueessa nähty.
Sittemmin maajoukkueura on päättynyt myös muun muassa Thomas Mülleriltä ja Jérôme Boatengilta, kun päävalmentaja Joachim Löw on halunnut uudistaa joukkuetta.
Nuorennusleikkaus ei mennyt ihan nappiin tiistai-iltana, kun joukkue vieraili Sevillassa. Espanja oli täysin ylivoimainen, ja pelin jälkeen Löwkin myönsi, ettei ”Saksalla ollut mitään mahdollisuuksia”.
Saksa on viimeksi hävinnyt maaottelun 0-6 Itävallalle vuonna 1931.
Saksan romahduksen jälkeen Mesut Özil avasi Twitterin ja lähetti viiltävän kuitin, jonka voi tulkita piikiksi nimenomaan Löwille.
– Aika ottaa Jérôme Boateng takaisin [Saksan maajoukkueeseen], Özil kirjoitti.
Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.
Özil on viime aikoina kunnostautunut kuittailussa. Ennen Boateng-twiittiä Özil otti kantaa Toni Kroosin ja Pierre-Emerick Aubameyangin väliseen sanasotaan. Özil vaikutti ottavan ”maskituuletuskiistassa” Aubameyangin puolen.
Aiemmin syksyllä Özil puolestaan kritisoi Arsenalin johtoa Gunnersauruksen potkuista. Özil ei sen sijaan maininnut, että hän ei itse ole ollut halukas leikkaamaan omaa jättimäistä palkkaansa.
Kuittailua Özililtä siis tällä hetkellä tulee, mutta peliesityksiä vähemmän. Mies kun jätettiin ulos Arsenalin Valioliiga- ja Eurooppa-liiga-miehistöistä.
Özil pelasi Arsenalin paidassa viimeksi maaliskuussa.
LUE MYÖS:
- Mesut Özil pelastaa Gunnersauruksen? Pallo nyt Arsenalilla
- Mikel Arteta kertoi, miksi Mesut Özil ei mahtunut Arsenalin valioliigamiehistöön: ”En ole onnistunut siinä”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä