Man Unitedin Alex Tellesin huippuominaisuus teki vaikutuksen seuralegendaan – ”Hänestä tulee meille valtava voimavara”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin entinen laitapuolustaja Denis Irwin sanoo, että Luke Shaw’n takareisivamma avaa massiivisen mahdollisuuden uudelle hankinnalle Alex Tellesille.
Portosta hankittu Telles on saanut tililleen vasta yhden ottelun Unitedin paidassa. Hiljattain hänen kerrottiin saaneen koronatartunnan, mutta tiistaina Brasilian jalkapalloliitto vahvisti, että tuorein koronatesti osoittautui negatiiviseksi.
– Se on nyt mahdollisuus hänelle saada jalka oven väliin, kun pelejä on tulossa. Joskus vasemman puolustajan paikan pystyy sementoimaan itselleen siten, että välttää loukkaantumiset, Irwin toteaa Unitedin verkkosivuilla.
– Emme ole nähneet häneltä kovin paljon puolustussuuntaan, mutta Valioliiga on kova liiga ja hän on laitapuolustaja, joten hänen pitää olla hyvä puolustamaan. Olemme kuitenkin jo nähneet hänen taitonsa hyökkäyssuuntaan siinä pelissä, jossa hän pelasi noin 70 minuutin ajan.
Tellesin, 27, keskitykset tekivät Irwiniin vaikutuksen PSG:tä vastaan. Mies pystyy jakamaan palloa tarkasti niin erikoistilanteissa kuin liikkeestäkin.
– Siitä ei ole epäilystäkään, että erikoistilanteissa hänestä tulee meille valtava voimavara. En aio verrata häntä David Beckhamiin, mutta näyttää siltä, että hänellä on fantastinen vasen jalka, joka pystyy keskittämään pallon voimalla. Kärkipelaajamme rakastavat päästä käsiksi sellaisiin palloihin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Everton hylkäsi Juventuksen tarjouksen hyökkääjästään
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa