”Ehkäpä Mourinho on itse lääkäri” – Pep Guardiola tulistui kilpakumppaninsa syyttelyistä

Pep Guardiola on tulistunut José Mourinhon väitteistä. Tottenham-manageri vihjaili Manchester Cityn vaikuttaneen Raheem Sterlingin poistamiseen Englannin maajoukkueryhmityksestä.
Sterling vapautettiin ryhmästä pohjevamman myötä ennen keskiviikon Islanti-ottelua. Mourinho syytti Englannin maajoukkuemanageri Gareth Southgaten myöntyneen City-manageri Guardiolan vaatimukseen.
– Me tiedämme kaikki, että Sterling tulee pelaamaan, Mourinho sanoi lehdistötilaisuudessa.
– Kun Eric Dier jätti maajoukkueen viime kuussa, hän ei pelannut kahdessa seuraavassa Tottenhamin ottelussa. Tässä on pieniä yksityiskohtia, jotka Garethin olisi syytä selittää.
Guardiola itse kiisti Mourinhon väitökset. Valmentajakaksikon keskinäinen kilpailu lähti käyntiin jo viime vuosikymmenen alussa La Ligassa. Guardiola valmensi tuolloin Barcelonaa ja Mourinho Real Madridia.
– Mourinhon on täytynyt keskustella Englannin ja Manchester Cityn lääkäreiden kanssa. Ehkäpä Mourinho on itse lääkäri. Enpä tiedä, City-manageri kommentoi medialle.
– En aio vastata mihinkään Josésta. Sanoin vain näin, koska hän syytti meitä jostakin, jota emme ole tehneet. Se ei pidä paikkaansa. Teidän täytyy kysyä näistä asioista lääkäreiltä eikä minulta.
City ja Tottenham kohtaavat toisensa lauantaina Valioliigassa. Ottelu käynnistyy kello 19:30 Suomen aikaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa

- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua