Virallista: Liverpoolin ja Lontoon seuroilla lupa tuoda fanit takaisin – Man City ja Man United pelaavat vielä tyhjille katsomoille
Kuva: Getty Images
Britannian hallitus on julistanut, mille tasolle Englannin kukin alue luokitellaan maan toisen ”lockdownin” päättyessä 2. joulukuuta. Samalla Valioliigan seurat ovat saaneet tietää, kuinka monta fania niillä on lupa ottaa katsomoihinsa kuunvaihteen jälkeen.
Uudet koronarajoitukset on säädetty kolmelle tasolle, joista ensimmäinen on lievin ja kolmas tiukin.
Ykköstason alueilla koronatartuntojen leviämisen riski on kohtalainen, minkä vuoksi seurat siellä voivat tuoda katsomoihinsa enintään 4 000 katsojaa. Tällä hetkellä yksikään alue ei kuitenkaan lukeudu ykköstasolle.
Kakkostasolla leviämisen riski on korkea ja otteluihin saa päästää maksimissaan 2 000 katsojaa. Liverpoolin ja Lontoon alueella sijaitsevat seurat voivat jo esimerkiksi päästää fanit takaisin katsomoihin 3. joulukuuta alkaen.
Esimerkiksi Manchesterin alueen seurat eivät kuitenkaan saa vielä tuoda faneja takaisin, sillä kyseinen alue on luokiteltu kolmostasolle. Tartuntojen leviämisen riski Mancheserissa on hyvin korkea, minkä takia ottelut siellä pelataan jatkossakin tyhjille katsomoille.
Britannian hallitus tulee tarkastelemaan tilannetta uudelleen 16. joulukuuta. Siihen saakka valioliigaseurojen yleisörajoitukset toimivat 3. joulukuuta alkaen seuraavasti:
Ykköstaso – 4 000 katsojaa:
–
Kakkostaso – 2 000 katsojaa:
Arsenal, Chelsea, Crystal Palace, Fulham, Tottenham, West Ham, Liverpool, Everton, Brighton, Southampton.
Kolmostaso – ei yhtään katsojaa:
Manchester United, Manchester City, Aston Villa, Burnley, Leeds, Leicester, Newcastle, Sheffield United, West Brom, Wolves.
Lähteet: Sky, Independent
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan