Troy Deeney vaati Edinson Cavanin rasistisesta ilmauksesta pitkää pelikieltoa – joutui järkyttävän vihavyöryn kohteeksi

Tiistai-illasta lähtien on puhuttu PSG:n ja Basaksehirin välisen ottelun keskeytymisestä rasismikohun vuoksi. Samaan aikaan Valioliigalla on oma rasismitapauksensa selvitettävänä.
Manchester Unitedin Edinson Cavani voi saada pitkänkin pelikiellon tapauksesta, jossa hän kommentoi sosiaalisessa mediassa kuvan jakanutta henkilöä nimellä ”negrito”. Sittemmin Cavani pyysi tekoaan anteeksi ja vakuutti, ettei tarkoittanut mitään pahaa.
Cavanin tapausta joka tapauksessa tutkitaan. Jos hänet todetaan syylliseksi, luvassa on vähintään kolmen ottelun pelikielto.
Watfordin kapteeni Troy Deeney on sitä mieltä, että kolme peliä ei riitä. Deeney kertoi näkemyksestään julkisesti talkSPORT:n haastattelussa. Sitten tapahtuikin jotain melko järkyttävää.
– Viime viikolla juttelin teidän kanssanne Cavanista, Deeney sanoi tuoreessa talkSPORT:n haastattelussa.
– Olen sen jälkeen saanut yli tuhat viestiä, joissa minua on haukuttu ”v*tun n-sanaksi”. Tuhat, Deeney sanoi.
Deeney vakuutti, etteivät viestit häntä kaada.
– En välitä niistä, koska sosiaalinen media ei ole tärkeässä osassa minun elämässäni. Lapseni ja perheeni ovat ne, jotka minulle merkitsevät.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen