Mesut Özilin aika Arsenalissa tulee päätökseen – tässä ovat hänen tämänhetkiset vaihtoehtonsa
Kuva: Getty Images
Mesut Özil on jäänyt Arsenalissa täysin sivustaseuraajan asemaan. Päävalmentaja Mikel Arteta ei ole enää valinnut saksalaista edes vaihtopenkille Valioliigan tai Eurooppa-liigan otteluihin.
Özilin sopimus Tykkimiesten kanssa päättyy tämän kauden jälkeen, ja 32-vuotias keskikenttäpelaaja onkin lähdössä seurasta. Tällä hetkellä kysymys on enää siitä, poistuuko Özil Arsenalista jo tammikuun siirtoikkunassa vai vasta kauden jälkeen.
Özilille kyllä on ottajia, muttei enää aivan Euroopan kärkipään seuroissa. Özil puntaroi tällä hetkellä vaihtoehtojaan, ja viime aikoina mahdollisiksi uusiksi osoitteiksi on esitetty muun muassa Pohjois-Amerikan MLS:ää ja tuoreimpana Turkin Superliigaa.
Turkkilaisen Fenerbahçen on kerrottu olevan todella kiinnostunut Özilistä, ja saksalaislehti Bild uutisoikin, että seurajohdossa ollaan hyvin toiveikkaita siitä, että pelaaja siirtyisi seuraan jo tammikuussa.
Özil nostaa Arsenalissa korkeaa palkkaa, joten turkkilaisseura tarvitsee siirtoon rahoitusta. Bildin mukaan sellaista onkin järjestymässä hankintaa varten.
ESPN kuitenkin kirjoittaa, ettei Özil ole vielä päättänyt tulevaisuudestaan, ja että tilanne on yhä epävarma Fenerbahçen kovasta kiinnostuksesta huolimatta. ESPN:n mukaan Özil harkitsee siirtoa MLS:ään, jossa ottajia voisivat olla Los Angeles Galaxy, DC United tai Inter Miami.
Bild puolestaan kertoo, että DC United on jo jättäytynyt kilvasta. Vaihtoehtoja näin ollen voisivat olla Fenerbahçe, LA Galaxy ja Inter Miami. ESPN:n mukaan siirto MLS:ään tapahtuisi todennäköisesti vasta kauden jälkeen, jos Özil päättää vaihtaa maanosaa.
LUE MYÖS:
Sivusto väittää tietävänsä Arsenalin riidan vuotajat – seurassa on täysi kaaos, Mikel Arteta on menettämässä pelaajien luottamuksen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin