West Ham nousi kahdesti tasoihin Brightonin isäntänä – lontoolaisseuran kasvatille ensimmäinen maali Valioliigassa

Kuva: Getty Images
West Ham ja Brighton jäivät sunnuntaina 2-2-tasapeliin Lontoon olympiastadionilla Valioliigan 15. ottelukierroksella.
Brighton aloitti ottelun vahvasti. Lukasz Fabianski joutui tolppiensa välissä useasti torjuntatöihin, eikä matalalla istunut West Ham saanut luotua todellisia vaaranpaikkoja.
Juuri ennen puoliaikavihellystä Brighton viimein onnistui, kun Neal Maupay käänsi pallon lähietäisyydeltä sisään. Declan Rice ja Angelo Ogbonna joutuivat vaikeuksiin Dan Burnin keskityksen seurauksena, ja ranskalaishyökkääjä otti tilanteesta täyden hyödyn irti. 0-1.
Tauolla David Moyes teki kaksi muutosta kokoonpanoonsa, tuoden Manuel Lanzinin ja Andriy Yarmolenkon kehiin. Kaksikko toi saman tien virtaa kotijoukkueen hyökkäykseen, mikä lopulta johti myös ansaittuun tasoitukseen.
Kun peliä oli tunnin verran takana, Yarmolenkon keskitys aiheutti ongelmia Brightonin maalilla. Lanzini taisteli irtopallon Ben Johnsonille, jonka laukaus ruuhkan keskeltä löysi tiensä maaliverkon perukoille. Kyseessä oli 20-vuotiaan ensimmäinen maali Valioliigassa. 1-1.
Ben Johnson has scored his first ever Premier League goal on his first Premier League start of the season.
Its also his first senior goal.
Its also his first senior goal.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Arne Slot vahvisti: Avainpelaaja sivussa illan Mestarien liigan ottelusta
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti
- Thomas Frank päivitti Spursin loukkaantumistilanteita – ei osannut antaa arviota tähtipelaajan paluusta
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”